Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 12


 

Elinvoimajohtajan irtisanoutuminen

 

Khall 16.01.2023 § 12  

15/01.01.03/2023  

 

Elinvoimajohtaja Tiina Hämäläinen on 12.1.2023 irtisanoutunut virastaan siten, että palvelussuhteen viimeinen päivä on 31.1.2023. Voimassa olevan hallintosäännön 61 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Tiina Hämäläisen ilmoituksen elinvoimajohtajan virkasuhteen irtisanomisesta. Virkasuhde päättyy 31.1.2023.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.