RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luottamustoimen päättyminen vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi ja täydennysvaali
Khall 16.01.2023 § 9
2/00.00.01/2022
Kuntalain (410/2015) 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan muun muassa asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö.
Julia Puisto (kesk.) on valittu sivistyslautakuntaan Soile Anttilan (kesk.) henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Puisto on hoitanut Pöytyän kunnassa varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaista tehtävää ajalla 19.10.-31.12.2022. Varhaiskasvatuspäällikkö on 8.12.2022 § 55/2022 valinnut Puiston varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään ajalle 2.1.-30.6.2023. Koska Puisto näin ollen on kuntalain 74 §:ssä tarkoitettu lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö, ei hän ole vaalikelpoinen sivistyslautakuntaan.
Kuntalain 78 §:ssä on säädetty vaalikelpoisuuden menettämisestä kesken toimikauden seuraavaa:
Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.
Luottamushenkilö ei menetä vaalikelpoisuuttaan toimielimeen, jos hänet otetaan väliaikaisesti enintään kuuden kuukauden ajaksi 72-76 §:ssä tarkoitettuun palvelussuhteeseen. Palvelussuhteen kestäessä hän ei kuitenkaan saa hoitaa luottamustointaan.
Puiston palvelussuhteet eivät yksittäisinä ylitä kuntalain 78 §:ssä asetettua kuuden kuukauden vähimmäiskestoa. Oikeuskirjallisuuden mukaan asia jää tällöin tulkinnan varaan (Harjula - Prättälä 2019). Koska taukoa palvelussuhteiden välillä on ollut ainoastaan yksi päivä sekä - huomioiden mm. työvoiman saatavuuden haasteet - on pidettävä todennäköisenä palvelussuhteen jatkumista myös 30.6.2023 jälkeen, tulee Julia Puiston sivistyslautakunnan varajäsenyys todeta päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. Asiassa on myös kuultu Puistoa itseään.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto toteaa Julia Puiston sivistyslautakunnan varajäsenyyden päättyneeksi sekä valitsee hänen tilalleen sivistyslautakuntaan Soile Anttilalle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |