RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kvalt 13.02.2023 § 1
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Hallintosäännön 96 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen lähetetään vähintään 4 päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty 9.2.2023 ja kokouskutsu on samana päivänä julkaistu kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsu on julkaistu myös Alasatakunta ja Auranmaan Viikkolehti -nimisissä lehdissä.
Päätös Ulla-Riitta Arvola oli ilmoittanut esteestä ja hänet merkittiin poissaolevaksi.
Pasi Kahari oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Lea Simola.
Lauri Ojala oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Ilkka Ali-Rontti.
Ilkka Rantala oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmän 3. varavaltuutettu Matti Kaurila.
Pentti Wärri oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Kansallisen kokoomuksen valtuustoryhmän 6. varavaltuutettu Miia Lehtonen.
Paikalla oli yhteensä 30 valtuutettua ja 4 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |