RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uusien varavaltuutettujen nimeäminen kunnanvaltuustoon
Keskltk 17.01.2023 § 3
295/00.00.01/2022
Vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uusia varavaltuutettuja, mikäli varavaltuutettujen määrä jää toimikauden aikana vajaaksi. Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuuttettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Kunnanvaltuutettu Katri Keloniemi on menehtynyt ja hänen tilalleen kunnanvaltuustoon Perussuomalaisten varsinaiseksi jäseneksi on vaalituloksen perusteella kutsuttu ensimmäinen varajäsen Tommi Lehtonen.
Vihreän valtuustoryhmän toisen varavaltuutetun Ada Nymanin luottamustoimi on päättynyt paikkakunnalta pois muuton takia.
Perussuomalaisten ja Vihreän valtuustoryhmän varajäsenten määrä on näin ollen jäänyt vajaaksi.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Perussuomalaisten valtuustoryhmään määrätään sijaantulojärjestyksen mukaan kuudenneksi varajäseneksi Teuvo Ylinen ja Vihreään valtuustoryhmään toiseksi varajäseneksi Johanna Kuusenoja.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti
1. määrätä sijaantulojärjestyksen mukaan Perussuomalaisten valtuustoryhmään kuudenneksi varajäseneksi Teuvo Ylisen ja Vihreään valtuustoryhmään toiseksi varajäseneksi Johanna Kuusenojan ja
2. lähettää tiedon uusista valtuuston varajäsenistä kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |