RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Eduskuntavaaleista tiedottaminen
Keskltk 17.01.2023 § 8
129/00.00.00/2022
Vaalilain mukaan keskusvaalilautakunnan tulee tiedottaa kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää kuulutuksesta, joka julkaistaan kunnan kotisivuilla ja Auranmaan Viikkolehdessä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Liitteenä on alustava kuulutus eduskuntavaaleista 2023. Keskusvaalilautakunta valtuuttaa sihteerin tekemään kuulutukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ennen sen julkaisemista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |