RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2023 eduskuntavaaleihin
Khall 12.12.2022 § 284
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys järjestetään 22.-28.3.2023.
Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.
Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisenä.
Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten, että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puolueita. Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Tasa-arvolain mukaan sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.
Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.
Valmistelija Hallintojohtaja, keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten vaalilautakunnat Riihikosken, Kyrön ja Yläneen äänestysalueille sekä vaalitoimikunnan laitos- ja kotiäänestysten toimittamiseen.
Päätös Kunnanhallitus valitsi Riihikosken, Kyrön ja Yläneen vaalilautakunnat sekä vaalitoimikunnan seuraavasti:
Riihikosken vaalilautakunta
Marjo-Riitta Nukarinen, pj.
Minna Stenroos, vpj.
Timo Rosnell, jäsen
Jussi Lehtisalo, jäsen
Soile Anttila, jäsen
Tarja Salo, 1. varajäsen
Pertti Anttila, 2. varajäsen
Petri Rautajuuri, 3. varajäsen
Kyrön vaalilautakunta
Tauno Tuuppa, pj.
Leila Mäkirinta, vpj.
Nina Savinen, jäsen
Reijo Hartikka, jäsen
Matti Rajala, jäsen
Maija Verho, 1. varajäsen
Riitta Järvinen, 2. varajäsen
Jalo Tulonen, 3. varajäsen
Satu Parkkila, 4. varajäsen
Yläneen vaalilautakunta
Heimo Pohjanpalo, pj.
Kari Ritanotko, vpj.
Outi Broux, jäsen
Eino Salo, jäsen
Arja Suominen, jäsen
Merja Rouvali, 1. varajäsen
Tapio Rastas, 2. varajäsen
Kari Huhtanen, 3. varajäsen
Vaalitoimikunta
Marja-Liisa Virtanen, pj.
Ritva Rantala, vpj.
Tapio Ruohola, jäsen
Suvi Vainikkala, 1. varajäsen
Seija Lempiäinen, 2. varajäsen
Matti Lempiäinen, 3. varajäsen
Markku Autio, 4. varajäsen
Aarno Toivonen, 5. varajäsen
Khall 06.03.2023 § 43
Kunnanhallitus on 12.12.2022 § 284 valinnut Matti Rajalan Kyrön vaalilautakunnan jäseneksi. Rajala on 1.3.2023 pyytänyt eroa vaalilautakunnan jäsenyydestä. Eroanomus on tämän asian oheismateriaalina.
Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallitus asettaa kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää Matti Rajalalle eron Kyrön äänestysalueen vaalilautakunnasta, valitsee hänen tilalleen vaalilautakuntaan jäsenen sekä antaa tiedon valittavasta henkilöstä keskusvaalilautakunnalle.
Päätös Kunnanhallitus päätti myöntää Matti Rajalalle eron Kyrön äänestysalueen vaalilautakunnasta, valitsi hänen tilalleen vaalilautakuntaan Tanja Vesterisen sekä päätti antaa tiedon valitusta henkilöstä keskusvaalilautakunnalle.
Keskltk 31.03.2023 § 15
129/00.00.00/2022
Päätösehdotus Merkitään kunnanhallituksen päätös tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |