RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hakemus perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden luovuttamisesta kunnalle
Khall 06.02.2023 § 20
271/02.07.02/2022
Valtiokonttori on ilmoittanut kunnan mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuutta. Perintökaaren 5 luvun 2 §:n mukaan perillisittä kuolleen henkilön omaisuus voidaan luovuttaa sille kunnalle, jossa perittävä oli viimeksi asunut. Kotikunnan on haettava omaisuuden luovuttamista valtiokonttorilta. Kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle.
Pesänhoitajan ilmoituksen mukaan kuolinpesän vapaat varat kulujen jälkeen ovat noin 2 000 euroa.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hakea kuolinpesän omaisuuden luovuttamista kunnalle käytettäväksi fyysisten tilojen ja digitaalisten palvelujen esteettömyystyöhön.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |