RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion rakentamisen taloudellinen loppuselvitys
Teknltk 23.02.2023 § 17
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan hankkeesta, jonka kokonaiskustannus on yli 1,5 milj. €, tehdään selvitys, joka toimitetaan kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.
Valmistelija Työpäällikkö ja tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion rakentamisen taloudellisen loppuselvityksen hyväksymistä liitteen mukaan.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Khall 06.03.2023 § 51
43/10.03.02.00/2022
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion rakentamisen taloudellisen loppuselvityksen ja antaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |