RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtionavustus / Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2023
Sivltk 05.04.2023 § 33
106/02.05.01.01/2023
Opetushallitus on julistanut haettavaksi valtionavustuksen innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen varhaiskasvatuksessa. Myönnettävä avustus on yhteensä noin 1 550 000 €. Avustusta voidaan myöntää kunnille ja kuntayhtymille, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. Yksityiset palveluntuottajat voivat hakea avustusta yhteistyössä kuntien kanssa.
Haettavaksi julistetun avustuksen tavoitteena on varhaiskasvatuksen digitaalisten oppimisympäristöjen, pedagogisten käytäntöjen sekä lasten ja henkilöstön digitaalisiin taitoihin liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen sekä alueellisen ja yksilöllisen yhdenvertaisuuden tukeminen. Tavoitteena on edelleen kehittää ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka edistävät digitalisaation johtamista, kehitettyjen digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä sekä lisäävät lasten ja henkilöstön pystyvyyden kokemusta ja motivaatiota digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Haun painopisteitä sekä hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia tekijöitä on kuvattu oheismateriaalina olevassa hakutiedotteessa.
Valtionavustusta myönnetään enintään 90 % hankkeen kokonaismenoista, joten hankkeen omarahoitusosuus on vähintään 10 %. Laitehankinnat voivat olla enintään 25 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Avustusta ei voida käyttää avustuksen saajan perustoiminnan rahoittamiseen. Avustusta voidaan vähäisessä määrin käyttää varhaiskasvatushenkilöstön täydennyskoulutukseen silloin, kun se on hankkeen toteutuksen kannalta perusteltua.
Opetushallituksen haettavaksi julistaman valtionavustuksen hakuaika on 28.2.-13.4.2023 klo 16.15. Päätökset tehdään, kun kaikki hakemukset on käsitelty. Avustuksen käyttäaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.12.2025.
Varhaiskasvatuspäällikkö on valmistellut oheismateriaalina olevan hakemusluonnoksen Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2023 -valtionavustuksen hakemiseksi. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 24 700 €, josta haettavaksi esitettävän valtionavustuksen osuus 22 230 € ja kunnan maksuosuus 2 470 €. Hankkeen suunnitellaan ajoittuvan vuoden 2024 ajalle. Hankkeen toteuttaminen edellyttää määrärahojen varaamista sivistyslautakunnan vuoden 2024 talousarvioon.
Valmistelijat sivistysjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle
1. valtionavustuksen Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2023 hakemista selostusosassa kuvatun ja oheismateriaalina olevan hakemusluonnoksen mukaisesti, tarvittavat tarkennukset hakemukseen täydentäen. Hakemus lähetetään hakuajan päättymiseen 13.4.2023 klo 16.15 mennessä viranhaltijatyönä;
2. hankkeen toteuttamiseksi varattavien määrärahojen esittämistä sivistyslautakunnan vuoden 2024 talousarvioon osana vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman valmistelua, mikäli valtionavustusta tarkoitukseen myönnetään.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |