RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut ja maksuista vapauttamisen perusteet
Sivltk 10.05.2023 § 44
27/02.09.00/2022
Perusopetuslain 628/1998 48 b §:n mukaan kunta voi järjestää tai hankkia koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Toimintaa tulee koulun työvuoden aikana tarjota sitä järjestettäessä joko 570 tuntia tai 760 tuntia kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle.
Perusopetuslain 628/1998 48 f §:n mukaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävät maksut määräytyvät seuraavasti:
"Aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.
Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan.
Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja.
Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä."
Toimeentulotuesta annetun lain 1412/2014 7 b §:n mukaan otetaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta johtuvat menot toimeentulotukea määriteltäessä muina perusmenoina tarpeellisen suuruisina huomioon. Kansaneläkelaitos ohjeistaa asiakkaita maksuvapautuksen tai -alennuksen hakemiseen ensin kunnasta; asiakas voi ennen maksun alennusta tai vapautusta saada perustoimeentulotukea aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuihin enintään kahden kuukauden ajan.
(https://www.kela.fi/toimeentulotuki-lasten-paivahoito-ja-koululaisten-iltapaivatoiminta, viitattu 2.5.2023)
Sivistyslautakunta on 11.3.2020 § 22 hyväksynyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävät maksut seuraavasti:
- aamu- ja iltapäivätoiminta keskimäärin enintään 3 tuntia päivässä 100 € / kuukausi (toiminnan laajuus 570 tuntia koulun työvuoden aikana)
- aamu- ja iltapäivätoiminta keskimäärin yli 3 tuntia päivässä 130 € / kuukausi (toiminnan laajuus 760 tuntia koulun työvuoden aikana)
Lisäksi maksusta peritään vain puolet, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, ei maksua peritä. Edellytyksenä sairaudesta johtuvalle maksualennukselle/-vapautukselle on huoltajan toimittama hyväksyttävä lääkärintodistus. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, peritään puolet kuukausimaksusta.
Sivistyslautakunta on 9.9.2020 § 86 edelleen vahvistanut periaatteet koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista vapauttamiselle. Päätöksen mukaan maksuista vapautetaan seuraavin perustein:
- perhe tarvitsee koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä tai toiminta muodostaa muun sosiaalihuollon tukitoimen
- koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n mukaisena erityishuoltona
Edellytyksenä maksuvapautuksen myöntämiselle kohdan 1 osalta on vapautuksen perusteena olevien tietojen saaminen kunnan perusturvatoimelta, ja kohdan 2 osalta huoltajan toimittama, asianomaisen erityishuoltopiirin hyväksymä erityishuolto-ohjelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevilta osin tai kunnan perusturvatoimessa tehty päätös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältymisestä oppilaalle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n perusteella annettavaan erityishuoltoon.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen on 1.1.2023 alkaen siirtynyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tehtäväksi, minkä myötä tapahtuu koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista vapauttamista koskevien lausuntojen antaminen jatkossa kyseisen organisaation viranhaltijoiden / työntekijöiden toimesta. Muutos tulee huomioitavaksi koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista vapauttamisen perusteissa. Perusteltua samassa yhteydessä on tehdä muut tarkoituksenmukaisiksi arvioidut tarkistukset.
Pöytyän kunnan hallintosäännön 32 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaan ottamisen perusteiden hyväksymisestä. Hallintosäännön 31 §:n mukaan lautakunnat määräävät palveluista perittävien maksujen perusteista ja suuruudesta valtuuston määrittämien yleisten perusteiden ja lainsäädännön mukaisesti.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää vahvistaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut ja maksuista vapauttamisen perusteet 1.8.2023 alkaen seuraavasti:
- aamu- ja iltapäivätoiminta keskimäärin enintään 3 tuntia päivässä 100 € / kuukausi (toiminnan laajuus 570 tuntia koulun työvuoden aikana)
- aamu- ja iltapäivätoiminta keskimäärin yli 3 tuntia päivässä 130 € / kuukausi (toiminnan laajuus 760 tuntia koulun työvuoden aikana)
Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Edellytyksenä sairaudesta johtuvalle maksualennukselle / -vapautukselle on huoltajan toimittama hyväksyttävä lääkärintodistus. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta.
Elokuun ajalta peritään puolet kuukausimaksusta. Lukuvuoden jatkuessa kesäkuulle ei maksua kyseisten päivien ajalta peritä.
Mikäli huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen on syytä, myönnetään maksuvapautus koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävistä maksuista seuraavin perustein:
1. perhe tarvitsee koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä tai toiminta muodostaa muun sosiaalihuollon tukitoimen;
2. koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta / -hoito sisältyy oppilaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n mukaiseen erityishuoltoon tai 1.10.2023 alkaen voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun;
3. perheelle on tehty toimeentulotukipäätös, ja perhe saa kyseisellä ajalla toimeentulotukea.
Edellytyksenä maksuvapautuksen myöntämiselle ovat Varsinais-Suomen hyvinvointialueen antamien, maksuvapautuksen perusteena olevien tietojen sekä kohdan kaksi osalta oppilaalle hyväksytyn erityishuolto-ohjelman / koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa / -hoitoa koskevat osat tai päätöksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan / -hoidon sisältymisestä oppilaalle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n perusteella annettavaan erityishuoltoon taikka 1.10.2023 voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun, toimittaminen. Kohdan kolme osalta toimitetaan hakemuksen liitteenä toimeentulotukipäätös.
Maksuvapautusta haetaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan hakemisen yhteydessä. Hakemukseen liitetään tai tämän jättämisen jälkeen toimitetaan maksuvapautuksen myöntämiseksi edellytetyt liitteet. Maksuvapautusta voidaan tarvittaessa hakea myöhemminkin. Maksuvapautus voi olla määräaikainen myös toimintaanosallistumisjaksoa lyhyemmällä ajalla.
Pöytyän kunnan järjestämässä palvelussa kyseessä on perusopetuslain 628/1998 mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta; kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 ja 1.10.2023 alkaen voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 mukaisen aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen kuuluu Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tehtäviin. Mahdollisesta yhteistyöstä hyvinvointialueen kanssa päätetään erikseen.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |