Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 45


 

Periaatteet oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalveluihin osallistumisessa sekä palveluista perittävät maksut

 

68/12.07/2022

 

Sivltk 11.05.2022 § 62 

Varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisestä säädetään var­hais­kas­va­tus­lais­sa 540/2018. Lain 1 §:n 5 momentin mukaan:

 

"Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole op­pi­vel­vol­li­suus­ikäi­siä sekä milloin erityiset olosuhteet sitä vaativat, myös sitä van­hem­mat lapset."

 

Hallituksen esityksen HE 40/2018 vp., s. 84 mukaan:

 

"Kuten nykyisinkin, varhaiskasvatusta voitaisiin erityisten olosuhteiden niin vaa­ties­sa antaa myös oppivelvollisuusikäiselle lapselle. Tällainen erityinen syy voi olla pienten koululaisten hoidon tarve, jos kunnassa ei esimerkiksi

järjestetä perusopetuslaissa (628/1998) tarkoitettua aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­taa, taikka hoidon tarve johtuu lapsen huoltajan epäsäännöllisistä työ­ajois­ta. Etenkin yksinhuoltajien kohdalla voi syntyä tilanteita, joissa lapsen hoi­to on tarkoituksenmukaisinta järjestää varhaiskasvatuspalveluja käyt­täen. Järjestäminen on viime kädessä kunnan harkinnassa. Ratkaisevaa har­kin­nas­sa tulisi olla lapsen etu ja se, mitä muita palveluja kunnassa on käy­tet­­vis­sä lasten hoidon järjestämiseksi."

 

Pöytyän kunnassa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 7.3.2018 § 20 hyväksymän koululaisten aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan toimintasuunnitelman mukaisesti Elisenvaaran yhtenäiskoulun Ky­rön yksikön sekä Riihikosken ja Ylä­neen yhtenäiskoulujen yhteydessä kou­lu­päi­vi­nä klo 7-17 välisenä aikana. Aa­mu­toi­min­ta voidaan jär­jes­tää myös var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­jen yh­tey­des­sä, mikäli osal­lis­tu­ja­mää­rä toi­min­nas­sa on pieni, ja pal­ve­lujen antaminen on näin to­teu­tet­tu­na pe­rus­tel­tua. Tar­vit­taes­sa lapset voivat aamu- ja iltapäivätoiminnan jär­jes­­mis­ajan ul­ko­puo­lel­la osallistua edel­leen var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­hin.

 

Tarvetta oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalvelujen käytölle kou­lu­lais­ten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen ulkopuolisena aikana on eri­tyi­ses­ti tilanteissa, joissa yksinhuoltajana toimivan huoltajan, yh­teis­huol­ta­juu­des­sa huoltajan, jonka luona lapsi asuu, tai lapsen mo­lem­pien huol­ta­jien työajat ajoittuvat varhaiseen aamuun, iltaan, yö­hön tai viikonloppuun, se­kä koulujen lo­ma-ai­koi­na huoltajan / huoltajien ollessa työssä. Myös muut erityiset syyt saat­ta­vat luoda tarvetta palveluille. Huomioitaviksi tu­le­vat lap­sen etu ja mah­dol­li­suu­det toi­mi­vaan, tarvittavien pal­ve­lu­jen käyt­­mi­seen. 

 

Var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­ja Pöytyällä on viimeisten viiden lukuvuoden aikana käyt­­nyt vuo­sit­tain noin 5-15 oppivelvollisuusikäistä lasta. Pe­rus­tel­tua on yh­den­mu­kais­ten pe­ri­aat­tei­den sekä palveluista perittävien maksujen vah­vis­ta­mi­nen op­pi­vel­vol­li­suus­ikäis­ten var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­hin osal­lis­tu­mi­sel­le.

 

Pöytyän kunnan hallintosäännön 35 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­jen järjestämisen sekä päivähoitopaikkojen myön­­mi­sen perusteiden hyväksymisestä.

 

Valmistelijat:  sivistysjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä seuraavat periaatteet ja palveluista pe­rit­­vät maksut op­pi­vel­vol­li­suus­ikäis­ten varhaiskasvatuspalveluihin osal­lis­tu­mi­ses­sa:

1.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan oikeutetut op­pi­vel­vol­li­suus­ikäi­set voi­vat osallistua varhaiskasvatuspalveluihin koululaisten aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan järjestämisajan ulkopuolella tilanteissa, joissa yk­sin­huol­ta­ja­na toimivan huoltajan, yhteishuoltajuudessa huoltajan, jonka luo­na lapsi asuu, tai lapsen molempien huoltajien työ- / opiskeluajat ajoit­tu­vat kou­lu­lais­ten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen ul­ko­puo­li­seen ai­kaan, eikä lapsen hoito ole muuten järjestettävissä. Työ- / opis­ke­lu­ajois­ta toi­mi­te­taan varhaiskasvatuspäällikölle osal­lis­tu­mis­oi­keut­ta haettaessa ja työ­- / opiskeluai­ko­jen muuttuessa työn­an­ta­jan / op­pi­lai­tok­sen todistus. Vastaava oikeus palvelujen käyttöön on huol­ta­jan asevelvollisuuden / siviilipalveluksen suorittamisen ja vastaavissa ti­lan­teis­sa;

2.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan oikeutetut op­pi­vel­vol­li­suus­ikäi­set voivat lisäksi osallistua varhaiskasvatuspalveluihin koululaisten aa­mu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisajan ulkopuolella seuraavissa ti­lan­teis­sa:

- perhe tarvitsee palvelua lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä tai toiminta muodostaa muun sosiaalihuollon tukitoimen

- koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään lapselle ke­hi­tys­vam­mais­ten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n mukaisena eri­tyis­huol­to­na, ja lapsi tarvitsee palvelua koululaisten aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan järjestämisajan ulkopuolella;

Sosiaalitoimen lausunto / huoltajan toimittama, asianomaisen eri­tyis­huol­to­pii­rin hyväksymä erityishuolto-ohjelma koululaisten aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­taa koskevilta osin tai kunnan perusturvatoimessa tehty pää­tös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältymisestä op­pi­laal­le kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n pe­rus­teel­la annettavaan erityishuoltoon liitetään osallistumisoikeutta kos­ke­vaan hakemukseen;

3.

Oikeutta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen ul­ko­puo­li­seen aikaan ajoittuvaan oppivelvollisuusikäisten var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­hin osallistumiseen haetaan ennen palvelujen käytön aloit­ta­mis­ta varhaiskasvatuspalvelujen antamien ohjeiden mukaisesti. Osal­lis­tu­mis­oi­keu­den myöntämisestä päättää varhaiskasvatuspäällikkö;

4.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan oikeutettujen oppivelvollisten osal­lis­tu­mi­ses­ta varhaiskasvatuspalveluihin peritään kohdassa 1 tar­koi­te­tuis­sa tilanteissa maksu seuraavasti:

- täydentävä varhaiskasvatus koulupäivinä enin­tään 5 tuntia / viikko, mak­su 20 € / kuukausi

- täydentävä varhaiskasvatus koulupäivinä enin­tään 10 tun­tia / viikko, mak­su 40 € / kuukausi

- laajempi vuorohoito sekä viikonloppuun ja kou­lu­jen loma-aikaan ajoit­tu­va hoito varhaiskasvatuspalveluissa si­vis­tys­lau­ta­kun­nan hy­väk­sy­mien, palvelujen käyttöajankohtana voimassa olevien var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­den maksut -koon­nin mukaisesti

 

Maksuja koskevissa käytännöissä noudatetaan si­vis­tys­lau­ta­kun­nan hy­väk­sy­miä, palvelujen käyttöajankohtana voimassa olevia var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­den maksut -koontia.

 

Kohdassa 2 tarkoitetuissa tilanteissa on osallistuminen palveluihin mak­su­ton;

5.

oppivelvollisuusikäisten lasten osallistumisessa var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­hin huomioidaan lapsen etu se­kä mahdollisuudet toimivaan, tar­vit­ta­vien palvelujen käyttämiseen.

 

Sivistyslautakunta päättää edelleen palvelujen käytön kehitystä seu­rat­ta­van siten, että edellytykset var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­jen toimivalle jär­jes­­mi­sel­le turvataan.

 

Päätös: Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Sivltk 10.05.2023 § 45  

145/02.05.00/2023 

 

 Sivistyslautakunta on 11.5.2022 § 62 vahvistanut periaatteet oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalveluihin osallistumisessa sekä palveluista perittävät maksut edellä esitetyn mukaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen siirryttyä 1.1.2023 alkaen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tehtäväksi tapahtuu myös päätöksessä viitattujen lausuntojen antaminen jatkossa kyseisen organisaation viranhaltijoiden / työntekijöiden toimesta. Muutos tulee huomioitavaksi oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalveluihin osallistumista koskevissa periaatteissa. Perusteltua samassa yhteydessä on tehdä muut tarkoituksenmukaisiksi arvioidut tarkistukset.

 

 Pöytyän kunnan hallintosäännön 32 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­jen järjestämisen sekä päivähoitopaikkojen myön­­mi­sen perusteiden hyväksymisestä. Hallintosäännön 31 §:n mukaan lautakunnat päättävät palveluista perittävien maksujen perusteista ja suuruudesta valtuuston määrittämien yleisten perusteiden ja lainsäädännön mukaisesti.

 

Valmistelija sivistysjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutokset oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalveluihin osallistumisen periaatteisiin ja palveluista perittäviin maksuihin seuraavasti:

Kohta 2:
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan oikeutetut oppivelvollisuusikäiset voivat lisäksi osallistua varhaiskasvatuspalveluihin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisajan ulkopuolella seuraavissa tilanteissa:
- perhe tarvitsee palvelua lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä tai toiminta muodostaa muun sosiaalihuollon tukitoimen
- koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta / -hoito sisältyy oppilaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n mukaiseen erityishuoltoon tai 1.10.2023 alkaen voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun, ja lapsi tarvitsee palvelua koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisajan ulkopuolella

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen antamat, maksuvapautuksen perusteena olevat tiedot tai oppilaalle hyväksytty erityishuolto-ohjelma / koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa / -hoitoa koskevat osat tai päätös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan / -hoidon sisältymisestä oppilaalle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n perusteella annettavaan erityishuoltoon taikka 1.10.2023 voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun, liitetään osallistumisoikeutta koskevaan hakemukseen;

Kohta 4, viimeinen lause:
Kohdassa 2 tarkoitetuissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa perheelle on tehty toimeentulotukipäätös ja perhe saa kyseisellä ajalla toimeentulotukea, on osallistuminen palveluihin maksutonta. Haettaessa perheen tuloihin perustuvaa maksuvapautusta liitetään hakemukseen toimeentulotukipäätös;

Oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatuspalveluihin osallistumisen periaatteet ja palveluista perittävät maksut ovat muilta osin sivistyslautakunnan 11.5.2022 § 62 päätöksen mukaiset.

Pöytyän kunnan järjestämässä palvelussa kyseessä on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen palvelu. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 ja 1.10.2023 voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 mukaisten palvelujen järjestäminen kuuluu Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tehtäviin. Mahdollisesta yhteistyöstä hyvinvointialueen kanssa päätetään erikseen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.