Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 22



 

Pöytyän kunnan kotouttamisohjelman päivittäminen

 

Khall 05.06.2023 § 118 

 

 

Lain kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) 32 §:n mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

 

Kotouttamisohjelma on kunnassa toteutettavan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan kannalta keskeinen ohjelma-asiakirja. Ohjelma sisältää suunnitelman tavoitteista, toimenpiteistä, voimavaroista sekä yhteistyöstä maahanmuuttajien kotouttamisessa. Kotouttamisohjelma sisältää myös ne konkreettiset toimenpiteet siitä, miten hyviä etnisiä suhteita kunnan alueella edistetään. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä kunnalta hyvinvointialueelle kotouttamisen näkökulmasta kunnan palveluissa korostuvat etenkin sivistyspalvelut ja asumisen palvelut. Kotouttaminen edellyttää yhteistyötä kunnan ja hyvinvointialueen sekä valtion viranomaisten välillä, mistä syystä nyt valmistellussa päivitetyssä ohjelmassa on kuvattu myös muiden viranomaisten maahanmuuttajille tarjoamia palveluja. Ohjelman lähtökohta on, että Pöytyän kunta tarjoaa yhdenvertaisia palveluja ja osallistumisen mahdollisuuksia kaikille kuntalaisille. Maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvä ohjaus edellyttää kuitenkin ajoittain kunnan tarjoamia erillisiä palveluita, kuten tulkkauspalveluita. Uuden kuntalaisen perehdyttämisessä tärkeä rooli on kuitenkin myös tulokkaalla itsellään.

 

Maahanmuuttajien määrä Pöytyällä on 2000-luvun jälkeen tasaisesti kasvanut. Ulkomaan kansalaisia oli väestöstä vuoden 2022 lopussa 4,3 % (kasvua vuodesta 2001 3,8 prosenttiyksikköä). Vieraskielisiä henkilöitä Pöytyällä asui vuoden 2022 lopussa n. 390. Suurena yksittäisenä maahanmuuttajaryhmänä Pöytyällä ovat sotaa paenneet ukrainalaiset.

 

Pöytyän kunnan maahanmuuttajien kotouttamisohjelma on viimeksi hyväksytty kunnanvaltuustossa 30.5.2022 § 27. Kunnanhallitus on 6.2.2023 § 33 hyväksynyt Pöytyän kunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen välisen sopimuksen maahanmuuttajien kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä. Sopimus on voimassa 1.3.2023 alkaen toistaiseksi. Sopimuksen mukaan Pöytyän kunta ja Varsinais-Suomen ELY-keskus arvioivat yhdessä vuosittain kuntaan sijoitettavien henkilöiden määrät sekä henkilöiden kuntaan muuton alkuvaiheen palveluihin, asumiseen sekä muihin kotoutumista edistäviin ja peruspalveluiden käyttöön kohdistuvat tarpeet. Kunnalla on oikeus saada korvaus kotouttamislain mukaisten toimenpiteiden järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskukselta (KEHA). Kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut kotouttamislain 32 §:ssä tarkoitetun kotouttamisohjelman sekä laatinut ELY-keskuksen kanssa sopimuksen maahanmuuttajien kuntaan osoittamisesta.

 

Liitteenä olevaan ohjelmaan on tehty päivityksiä huomioiden sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Ohjelmaan on myös päiviteytty maahanmuuttajille suunnattujen palveluiden kehittämisideoita, joita pyritään toteuttamaan ohjelmakaudella mahdollisuuksien mukaan.

 

 

Valmistelija Toimialajohtajat, Auranlaakson kansalaisopiston rehtori, varhaiskasvatuspäällikkö, työllisyyskoordinaattori, yksilö- ja ryhmävalmentaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Pöytyän kunnan päivitetyn kotouttamisohjelman vuosille 2021-2025.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kvalt 19.06.2023 § 22  

12/05.02.06/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Pöytyän kunnan päivitetyn kotouttamisohjelman vuosille 2021-2025.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.