RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kansalaisopiston lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma
Auranlka 30.05.2023 § 12
162/12.08/2023
Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta, jonka järjestämistä valvoo Opetushallitus. Taiteen perusopetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuuksia opiskella taidetta pitkäjänteisesti, päämäärätietoisesti ja omien kiinnostuksen kohteiden suuntaisesti. Opetuksella edistetään oppilaan taidesuhteen kehittymistä ja elinikäistä taiteen harrastamista. Opetus kehittää taiteenalalle ominaista osaamista ja antaa valmiuksia hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen koulutukseen.
Auranlaakson kansalaisopistossa on annettu lasten ja nuorten käsitöiden ja kuvataiteiden perusopetusta jo 1990-luvun alkupuolelta saakka. Käsitöiden osalta tälle opetukselle ei enää viime vuosikymmeninä ole ollut kysyntää. Kansalaisopiston johtokunta hyväksyi 9.6.2016 kuvataiteisiin uuden taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman. Samalla se päätti, että taiteen perusopetuksen opetus käynnistetäisiin syksyllä 2016 myös musiikissa ja tässä opetuksessa noudatetaan johtokunnan 9.6.2016 vahvistamaa opetussuunnitelmaa.
Opetushallitus antoi 20.9.2017 taiteen perusopetukselle - useita eri taiteenaloja koskien - uudet opetussuunnitelman perusteet määräten samalla, että opintonsa 31.7.2018 jälkeen aloittavat oppilaat opiskelevat sellaisen paikallisen opetussuunnitelman mukaan, joka on laadittu näiden uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kansalaisopiston johtokunta vahvisti lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman kokouksessaan 4.6.2018.
Auranlaakson kansalaisopisto on järjestänyt lapsille ja nuorille kuvataiteiden ja musiikin taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan, joka tarkoittaa 500 tunnin laajuista opintokokonaisuutta. Kokonaisuuden voi suorittaa noin kuudessa lukuvuodessa ja opinnot on mahdollista aloittaa 6-7-vuotiaana eli peruskoulun aloittaessaan.
Jälleen ajankohtaiseksi on tullut paikallisen opetussuunnitelman päivittäminen, jota tarvetta korostaa erityisesti kohdallamme uuden taiteenalan - tanssin - saaminen osaksi Auranlaakson kansalaisopiston taiteen perusopetuksen tarjontaa. Lasten ja nuorten tanssikurssit ovat viimeksi kuluneina aikoina saavuttaneet aiempaa vankemman jalansijan opiston opetuksessa ja oppilaitoksemme on myös saamassa alan opetuksessa tarvittavaa uutta välineistöä. Tarkoituksen mukaista on aloittaa taiteenperusopetus myös tässä aineryhmässä, koska tällöin oppimisprosessista muodostuu oppijan kannalta aiempaa suunnitelmallisemmin etenevä ja samalla myös kertyneiden opintosuoritusten tunnustettavuus paranee.
Pöytyän kunnan 1.8.2021 voimaan tulleen hallintosäännön (§ 34) kansa-laisopistossa järjestettävä taiteen perusopetus kuuluu johtokunnan tehtäviin ja toimivaltaan. Sen ratkaisuvaltaan sisältyy myös taiteen perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman hyväksyminen.
Päätösehdotus Johtokunta hyväksyy kansalaisopiston lasten ja nuorten taiteen yleisen oppimäärän mukaiseen taiteen perusopetukseen oheisen paikallisen opetussuunnitelman.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |