RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 133
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen luottamustehtävistä ja täydennysvaali
Khall 26.06.2023 § 133
2/00.00.01/2022
Hannele Litjo pyytää 14.6.2023 päivätyllä anomuksella eroa yhteisöllisyyslautakunnan varajäsenyydestä sekä Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan varajäsenyydestä puolueesta eroamisen vuoksi.
Kunnanvaltuusto on 9.8.2021 §:t 56 ja 57 valinnut Litjon yhteisöllisyyslautakuntaan Hanna Jaakola-Siimeksen henkilökohtaiseksi varajäseneksi ja Auranlaakson kansalaisopiston johtokuntaan Päivi Hentusen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Litjo on Perussuomalaisten 2. varavaltuutettu.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto:
1. päättää myöntää Hannele Litjolle eron yhteisöllisyyslautakunnan ja Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan varajäsenyyksistä,
2. valitsee Litjon tilalle yhteisöllisyyslautakuntaan Hanna Jaakola-Siimekselle henkilökohtaisen varajäsenen ja
3. valitsee Litjon tilalle Auranlaakson kansalaisopiston johtokuntaan Päivi Hentuselle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |