Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 72


 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion koottavan esiintymislavan ja oheistarvikkeiden hankinta

 

Sivltk 23.08.2023 § 72  

275/02.08.00/2023 

 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion uudet tilat ovat valmistuneet ja otettu käyttöön 1.8.2022 alkaen. Tilojen ensikertaista kalustamista ja varustamista on liikuntasalin, ruokalan ja muiden tilojen audiovisuaalisen esitystekniikan laitteiden ja oheistarvikkeiden sekä liikuntasalin esiintymislavaa täydentävän, koottavan, salin puolelle jatkuvan lavan osalta suunniteltu jatkettavan vuoden 2023 aikana. Tarkoitukseen on varattu määrärahaa kunnan vuoden 2023 talousarvion investointiosaan / sivistyslautakunta, irtain omaisuus.

 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion liikuntasalin esiintymislavaa täydentävän, koottavan esiintymislavan ja oheistarvikkeiden hankintaa on val­mis­tel­tu sivistysjohtajan, Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion rehtorien, vahtimestarin sekä kunnan aluearkkitehdin, teknisen johtajan, työpäällikön ja hallintojohtajan / hankinta-asiamiehen kesken. Valmistelua on tehty tilojen monipuolisen käytön mahdollisuudet huomioiden.

 

Hankinnan ennakoitu arvo alittaa julkisista hankinnoista ja käyt­­oi­keus­so­pi­muk­sis­ta an­ne­tun lain 1397/2016 25 §:n mukaisen kansallisen kyn­nys­ar­von, joten la­kia ei erikseen säädettyjä säännöksiä lukuun ot­ta­mat­ta han­kin­taan so­vel­le­ta. Huomioitaviksi hankinnassa tulevat Pöytyän kunnan han­kin­ta­stra­te­gia ja han­kin­to­jen to­teut­ta­mis­ta koskevat ohjeet.

 

Kunnan hankintastrategiassa ja yleisissä hankintaohjeissa mää­ri­tel­lään han­kin­ta­me­net­te­ly­jä koskevat toimintatavat hankintoja koskevan sään­te­lyn puit­teis­sa. Ohjeissa todetaan hankintamenettelyn valinnan ole­van kan­sal­li­sen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa hankintayksikön har­kin­nas­sa. Han­kin­ta suoritetaan pääsääntöisesti avointa tai rajoitettua me­net­te­lyä käyt­täen ja saatuihin tarjouksiin perustuen. Avoimessa menettelyssä han­kin­nas­ta ilmoitetaan julkisesti hankintayksikön perustelluksi arvioimalla ta­val­la. Rajoitetussa menettelyssä tarjouksia pyydetään määrätyiltä toi­mit­ta­jil­ta, jotka arvioidaan luotettaviksi ja toimituskykyisiksi suorittamaan ai­ot­tu han­kin­ta tai muu tehtävä. Suositeltavaksi pienissä hankinnoissa to­de­taan tar­jous­ten pyytäminen vähintään kolmelta toimittajalta. Muita mah­dol­li­sia me­net­te­ly­ta­po­ja ovat neu­vot­te­lu­me­net­te­ly ja suorahankinta, joista vii­mek­si mai­nit­tua voidaan käyt­tää, jos hankinnan arvo on vähäinen tai kil­pai­lut­ta­mi­nen on muutoin epä­tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta.

 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion audiovisuaalisen esitystekniikan laitteiden ja oheistarvikkeiden hankinnassa pe­rus­tel­luk­si on arvioitu menettely, jossa tar­jouk­set pyydetään luotettaviksi ja toimituskykyisiksi hankintakokonaisuuden toteuttamiseen arvioiduilta toimittajilta. Tarjouspyyntö on suunniteltu lä­he­tet­­vän Discoland Oy:lle ja Helmark Interior Oy:lle, jotka arvion mukaan täyttävät kuvatut kri­tee­rit. Me­net­te­lyn kaut­ta pyritään edesauttamaan Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion liikuntasalin esiintymislavaa täydentävän, koottavan esiintymislava- ja oheismateriaalihankinnan to­teu­tu­mis­ta suun­ni­tel­lus­sa aikataulussa kilpailu- ja taloudelliset näkökohdat huo­mioi­den.

 

Pöytyän kunnan vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mu­kaan toimielimet päättävät toimialansa hankinnoista, joiden suuruus ylittää toi­mi­alan alaisten viranhaltijoiden hankintavaltuuden. Toimialajohtajien han­kin­ta­val­tuus teknistä johtajaa lukuun ottamatta on 20 000 euroa. Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion koottavan esiintymislavan ja oheistarvikkeiden hankinnan arvon tark­ka etukäteinen arvioiminen on vaikeaa, joten perusteltua on asian käsittely sivistyslautakunnassa.

 

Tarjouspyyntö lähetetään hankintakilpailutukseen valituille toimittajille si­vis­tys­lau­ta­kun­nan käsittelyn jälkeen. Tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun tur­vaa­mi­sek­si ovat asia ja oheismateriaali julkiset vasta, kun sivistyslautakunnan kokouspöytäkirja on allekirjoitettu, ja tarjouspyyntö lähetetty samanaikaisesti hankintakilpailutukseen valituille toimittajille / L 621/1999 6 § 1 momentti 2 kohta, L 1397/2016 2 § 3 momentti, L 410/2015 29 §, Pöytyän kunnan hallintosääntö 136 §. Tarjouspyynnön liitteinä olevat piirrokset ovat salassa pidettävät / L 621/1999 24 § 1 momentti 7 kohta.

 

Valmistelija sivistysjohtaja, Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion rehtorit, vahtimestari, aluearkkitehti, tekninen johtaja, työpäällikkö, hallintojohtaja / han­kin­ta-asiamies.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1. käynnistää Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion koottavan esiintymislavan ja oheistarvikkeiden hankinnan selostusosassa kuvatun ja oheismateriaalina olevien tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti;
2. valtuuttaa sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja sivistysjohtajan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittavat muutokset.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin, että nuorisovaltuuston edustaja Mikael Vaittinen sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja Leena Niemi poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.