Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.06.2023/Pykälä 70


 

Yläneen entisen esikoulun muuttaminen kuntosaliksi

 

Teknltk 29.06.2023 § 70  

225/10.03.02.01/2023 

 

Liikuntapaikkojen kehittämistyöryhmä esittää tekniselle lautakunnalle, että Yläneen kuntosali siirretään ns. Lounastuvan kiinteistöön. Ensimmäisessä vaiheessa tilaan siirrettäisiin kalusto ja tehtäisiin toiminnan vaativat muutostyöt. Pukeutumis- ja pesutilojen rakentaminen toteutettaisiin salitoiminnan ollessa käynnissä. Ennen muuttoa selvitetään, onko tilan käyttötarkoituksen muuttamiselle muita esteitä.

 

Rakennus valmistui vuonna 1986 palvelutaloksi (monitoimitalo), jossa ikäihmiset kävivät ruokailemassa ja joka palveli pääasiassa samalla tontilla olevan vanhusten vuokrarivitalon asukkaita. Rakennuksen toiseen päähän sijoittui fysikaalinen hoitopalvelu, joka lopetti toimintansa 30.4.2020. Kartanokodin valmistuttua vuonna 2012 rakennus muutettiin varhaiskasvatuksen esikoulun käyttöön. Uuden päiväkodin valmistumisen jälkeen esikoulu muutti sinne vuonna 2022.

Kunnanvaltuuston 28.11.2022 hyväksymässä toimitila- ja kiinteistöstrategiassa vuosille 2023-2028 rakennus on luokiteltu luovutettaviin toimitiloihin. Luovutettavilla toimitiloilla ei ole käyttöä ja omaisuuden luonne ei rajoita luopumista tai omaisuuden luonne voidaan huomioida myös muun omistajan toiminnassa.

 

Yläneen kuntosalin toimintaa on tällä hetkellä yksityisessä tilassa kahdessa kerroksessa eli rakennus on esteellinen.

Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu on laatinut luonnossuunnitelman entisen esikoulun rakennuksen muuttamisesta kuntosalin käyttöön. Suurimmat muutokset kohdistuvat puku- ja pesutilojen tekemiseen ja inva wc:n rakentamiseen. Kuntosalin käyttäjien edustajien kanssa pidettiin asian tiimoilta yhteinen palaveri 16.6.2023 rakennuksen sopivuudesta ja käyttötarpeista kuntosaliksi. Käyttäjien yhteinen mielipide oli se, että rakennus soveltuu hyvin kuntosaliksi, mutta tilan tulisi olla yhtenäinen. Tämä edellyttää väliseinien poistoa ja puku- ja pesutilojen rakentamista kuntosalin yhteyteen. Olli-Pekka Hannun luonnosversiossa puku- ja pesutilat suunniteltiin vanhaan fysikaalisen hoidon tilaan ja varsinainen kuntosali oli erillisenä osastona.

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle entisen esikoulurakennuksen luokituksen muuttamista pidettäviin rakennuksiin sekä sen muuttamista kuntosalin käyttöön. Hankkeelle varataan määrärahat vuoden 2024 investointiohjelmaan.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.