Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.06.2023/Pykälä 74



 

Jätehuoltopoliittinen ohjelma Lounais-Suomessa vuosina 2017-2022

 

Teknltk 29.06.2023 § 74  

109/14.06/2023 

 

Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueelle (Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Lieto, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo ja Turku) laadittiin vuonna 2016 jätehuoltopoliittinen ohjelma. Sen ohjelmakausi kattoi vuodet 2017-2022. Ohjelma oli ensimmäinen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan toiminta-aikana laadittu linjaus kunnallisen jätehuollon tavoitteista ja toimenpiteistä. Ohjelmassa määriteltiin myös vastuutahot toimenpiteiden toteutukselle. Ohjelman laatimiseen osallistuivat jätehuoltoalan asiantuntijat, viranhaltijat ja muut kunnallisen jätehuollon parissa työskentelevät, ja se hyväksyttiin Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa, yhteistyökuntien valtuustoissa tai hallituksissa sekä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n hallituksessa. Kunnat ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy sitoutuivat ohjelmaan hyväksyessään sen. Ohjelman toteutumisen seurantaa tehtiin vuosittain kuntien jätehuollon, ympäristönsuojelun ja teknisen toimen viranhaltijoiden sekä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n edustajien muodostamassa jätehuollon toimikunnassa.

 

Liitteenä olevassa raportissa esitetään yhteenveto koko ohjelmakaudesta vuosilta 2017-2022 perustuen vuosittaisissa seurannoissa kunkin vastuutahon antamiin tietoihin ja ko. vuosina tehtyihin muihin toimiin. Raportissa esitetään ohjelman kymmeneen tavoitteeseen liittyviä keskeisempiä toimia ohjelmakaudella sekä pohditaan tavoitteiden toteutumista.

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi hyväksytyn jätehuoltopoliittisen ohjelman.

 

Päätös Lautakunta merkitsi tiedoksi hyväksytyn jätehuoltopoliittisen ohjelman.