RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 165
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2024 presidentinvaaleihin
Khall 04.09.2023 § 165
202/00.00.00/2023
Vuoden 2024 presidentinvaalit toimitetaan 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.-23.1.2024. Jos 28.1.2024 toimitettavissa vaaleissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.- 6.2.2024.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, ellei erityisestä syistä muuta johdu. Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat.
Kunnan on huolehdittava siitä, että yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on kunnassa riittävästi suhteessa kunnan äänioikeutettujen määrään ja että äänestäminen olisi äänestäjälle mahdollisimman vaivatonta ja vähän aikaa vievää.
Valtuuston päätöksen mukaisesti Pöytyällä on kolme äänestysaluetta.
Laitosäänestys on tarkoitettu hoito- ja muissa laitoksissa hoidettavana oleville tai muuten laitokseen otetuille.
Pöytyällä yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina sekä vaalipäivän äänestyspaikkoina on Kisariihi, Kyrön toimipiste sekä Yläneen Osuuspankki.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2024 presidentinvaaleissa
1. Vaalipäivien äänestyspaikat ovat:
001 Riihikoski: Kisariihi, Yläneentie 14, Riihikoski
002 Kyrö: Kunnanvirasto Kyrön toimipiste, Kehityksentie 6, Kyrö
003 Yläne: Osuuspankki, Haverintie 6, Yläne
2. Yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat:
Riihikoski Kisariihi, Yläneentie 14, Riihikoski
Kyrö Kunnanvirasto Kyrön toimipiste, Kehityksentie 6, Kyrö
Yläne Osuuspankki, Haverintie 6, Yläne
3. Presidentinvaaleissa ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat 17.-23.1.2024 ja tarvittaessa 31.1.-6.2.2024 ovat seuraavat:
Kisariihi, Yläneentie 14, Riihikoski
ke -pe 13.00-19.00
la-su 11.00-13.00
ma 13.00-19.00
ti 9.00-19.00
Kunnanvirasto Kyrön toimipiste, Kehityksentie 6, Kyrö
ke-pe 9.00-15.00
la-su 11.00-13.00
ma 9.00-15.00
ti 9.00-19.00
Yläneen Osuuspankki, Haverintie 6, Yläne
ke-pe 9.00-15.00
la 9.00-11.00
su 11.00-13.00
ma 9.00-15.00
ti 9.00-19.00 ja
4. Ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä Kartanokodin, Kotikarpalon ja Riihikodin palvelukeskuksissa ja Hoivakoti Riihelässä
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |