Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapsi- ja perheneuvosto
Muistio 25.10.2023/Asianro 31


 

Omatoiminuokkari

 

Lapperne 25.10.2023 § 31  

310/12.08/2023 

 

 Syksyllä on sosiaalisessa mediassa keskusteltu nuorten käyttäytymisestä omatoimikirjastoissa.
Pöytyän nuorisovaltuusto on kokuksessaan pohtinut asiaa ja ehdottanut nuorisotilojen käytön lisäämistä. Lisäksi lapsi- ja perheneuvosto keskusteli omassa sosiaalisessa ryhmässään ideasta laajentaa omatoimikirjastot omatoiminuokkareihin.

Yhteisöllisyyslautakunta keskusteli asiasta kokouksessaan 3.10.2023 ja todettiin, että tulee muistaa yksilölliset nuoret eikä yleistää koko ikäluokkaa. Omatoiminuokkarissa vastuukysymykset ovat erittäin haasteellisia ja voidaanko nuoret laittaa vastuuseen toisten nuorten käyttäymisestä. Nuorisotiloja käyttävät tällä hetkellä lukuisat eri ryhmät (mm. eläkeläiset, erityisryhmät ja yksilötapaamiset nuorten avointen ovien lisäksi).

 

Valmistelija kulttuurisihteeri

 

Päätösehdotus Lapsi- ja perheneuvosto keskustelee omatoiminuokkari-ideasta.

 

Päätös Omatoiminuokkareiden haasteena ovat vastuukysymykset ja kaikkia nuoria ei tule leimata osan häiriökäyttäymisen mukaan. Toisaalta valvontaa ja vastuuta ei voi sysätä nuorille itselleen.
Niin yhteisöllisyyslautakunta kuin nuorisotyöntekijät eivät koe omatoiminuokkaria vaihtoehtona.
Keskusteltiin mahdollisuudesta pitää nuorisotiloja enemmän auki ja todettiin, että paikallisille yhdistyksille maksetaan esimerkiksi Kisariihen valvonnasta, jääkiekkokaukalon jäädyttämisestä ym.
Keskustelun pohjalta ehdotettiin, että Pöytyällä tutustutaan Marttilan toimintamalliin, jossa paikalliset seurat ja yhdistykset ovat mukana nuorisotilojen aukipidossa. Toimintatapa ehdotettiin liitettäväksi osaksi nuorisotoimen vuosiavustusten myöntöperusteita.
Yhteisöllisyyslautakunta pohtii seuraavassa kokouksessa mahdollisuutta lisätä nuorisotilojen aukioloa lisäämällä valvontavuorojen pitäminen osaksi nuorisotoimen vuosiavustuksen myöntöperusteita.
Kati Palmula ja Sanna Mattila poistuivat kello 19.00 kokouksesta.