RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 233
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännön päivittäminen
Vanvamne 15.09.2023 § 34
Pöytyän kunnanhallitus on 10.5.2021 § 173 on hyväksynyt vanhus- ja vammaisneuvoston esittämän toimintasäännön vuosille 2021-2025.
Muutokset koskivat Vanhus- ja vammaisneuvoston kokoonpanoa ja toimikautta, työvaliokunnan lisäämistä ja sihteerin tehtäviä.
Liitteenä on vuoden 2021 hyväksytty toimintasääntö ja ehdotus uudeksi toimintasäännöksi 2023.
Sote-uudistuksen myötä vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalvelut ovat Varhan toimintaa ja perusturvapalvelut eivät ole enää kunnan toimintaa.
Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto ehdottaa kunnanhallitukselle Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännön päivityksen hyväksymistä.
Päätös Käytiin läpi vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasääntö. Äänestyksen jälkeen (5-4) päätettiin luopua työvaliokunnasta ja kokouskutsu tulee lähettää viisi päivää ennen kokousta. Vanhus- ja vammaisneuvoston kokoonpanoon palataan seuraavassa kokouksessa sihteerin kirjoitettua toimintasääntö puhtaaksi.
Vanvamne 27.10.2023 § 43
Käydään läpi Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasääntö.
Valmistelija kulttuurisihteeri
Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyy liitteenä olevan toimintasäännön, joka laitetaan Pöytyän kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin liitteenä oleva vanhus- ja vammaisneuvoston ehdotus uudeksi toimintasäännöksi ja lähetetään se kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
Khall 11.12.2023 § 233
293/00.01.02/2023
Hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnassa toimivat seuraavat vaikuttamistoimielimet: nuorisovaltuusto, vanhus- ja vammaisneuvosto, lapsi- ja perheneuvosto ja kylien neuvottelukunta. Kunnanhallitus päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä. Kunkin vaikuttamistoimielimen toiminnasta määrätään toimielimen toimintasäännössä. Toimintasäännöt hyväksyy kunnahallitus.
Vanhus- ja vammaisneuvostosta säädetään kuntalain 26-27 §:ssä muun ohella seuraavaa:
Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Vanhus- ja vammaisneuvosto on 15.9.2023 ja 27.10.2023 kokouksissaan käsitellyt neuvoston toimintasääntöä. Neuvosto esittää kunnanhallitukselle toimintasäännön päivittämistä. Sääntöä on viimeksi päivitetty kunnanhallituksen päätöksellä 10.5.2021 § 173.
Päivitetyssä toimintasäännössä on neuvoston tehtävien osalta huomioitu sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen myötä muuttunut kunnan tehtäväkenttä sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa tehtävä yhteistyö.
Neuvoston jäsenten määrä vähenisi nykyisestä viidestätoista kahteentoista. Neuvostolla ei jatkossa olisi erillistä valmistelevaa työvaliokuntaa, vaan päätöksenteko tapahtuisi aina neuvoston varsinaisessa kokouksessa. Neuvoston sääntömääräisten kokousten määrää vähennettäisiin nykyisestä neljästä kahteen vuodessa.
Toimintasäännön mukaan vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä toimii kunnanhallituksen nimeämä viranhaltija, jonka tehtävänä on huolehtia kokoussihteerin tehtävien lisäksi vanhus- ja vammaisneuvoston käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta. Neuvoston sihteerin tehtäviä on hoitanut kulttuurisihteeri.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännön 1.1.2024 voimaan tulevana. Lisäksi kunnanhallitus nimeää vanhus- ja vammaisneuvoston sihteeriksi kulttuurisihteerin.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |