Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 238



 

Yhteistoimintasopimus ICT-palvelujen tuottamisesta Auran kunnan kanssa

 

Khall 16.01.2023 § 7 

 

 

Pöytyän ja Auran kunnat ovat tähän saakka toimineet yhteistyössä mm. palvelinten ja verkkoyhteyksien hankinnassa ja ylläpidossa. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkautuminen vaikuttaa molempien kuntien ICT-tarpeisiin ja Auran kunnan kanssa on neuvoteltu ICT-yhteistyön syventämisestä vuoden 2023 alusta lukien siten. Tarkoituksena on kartoittaa mahdollisuutta perustaa kuntien välinen yhteinen ICT-resurssi. Yhteisen resurssin käytännön järjestelyistä sovittaisiin myöhemmin erikseen. Neuvottelujen pohjalta on laadittu oheinen yhteistoimintasopimus.

 

Koska Auran kunnan tämänhetkinen ICT-resurssi on Pöytyää vähäisempi, sovittaisiin, että Pöytyä luovuttaa Auran käyttöön osan Pöytyän digipäällikön työajasta ensisijassa selvitystyön tekemistä varten. Auran kunnan käytettävissä oleva osuus digipäällikön työajasta olisi vuositasolla noin 20 %. Työtuntien ensisijainen käyttöoikeus olisi kuitenkin Pöytyän kunnalla. Auran kunta maksaisi korvauksena kustakin Auran kunnalle tehdystä työtunnista 50 euroa. Sopimus olisi voimassa vuoden 2023 loppuun saakka.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Pöytyän ja Auran kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen ICT-palvelujen tuottamisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Khall 11.12.2023 § 238  

244/00.04.01/2022 

 

Kunnanhallitus on 16.1.2023 § 7 päättänyt ICT-palvelujen yhteistoimintasopimuksesta Auran kunnan kanssa. Yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2023 loppuun saakka. Pöytyän kunta on sopimuksen nojalla luovuttanut Auran kunnalle osan Pöytyän digipäällikön työpanoksesta. Oheismateriaalina on digipäällikön raportti kuluneen vuoden yhteistoiminnan tuloksista.

 

Pöytyän ja Auran kuntien välillä on lisäksi voimassa 3.3.2019 allekirjoitettu yhteistyösopimus atk-palveluista, jossa on puolestaan sovittu Auran kunnan IT-vastaavan työpanoksen luovuttamisesta Pöytyän kunnan käyttöön. Auran kunnan kanssa on syksyn aikana neuvoteltu kahden voimassa olevan sopimuksen yhdistämisestä yhdeksi yhteistoimintasopimukseksi. Neuvottelujen tuloksena on laadittu liitteen mukainen yhteistoimintasopimus.

 

Uuden sopimuksen mukaisesti kuntien tavoitteena olisi syventää jo olemassa olevaa yhteistyötä ja pyrkiä hyödyntämään molempien kuntien ICT-resurssit mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi kunnat kartoittaisivat yhteisen ICT-toimintamallin vaihtoehtoja. Sopimuksessa sovittaisiin Pöytyän kunnan digipäällikön ja Auran kunnan IT-vastaavan työpanoksen jakautumisesta kuntien välillä. Auran kunnan käytettävissä olisi vuositasolla enintään 10 % digipäällikön työajasta ja Pöytyän kunnan käytettävissä enintään 20% IT-vastaavan työajasta. Digipäällikön pääasiallisina tehtävänä Auran kunnassa olisi Auran kunnan ICT-ympäristön ja tietohallintopalvelukokonaisuuden kehittämisen suunnittelu ja koordinointi. IT-vastaavan sopimuksen mukaisiin tehtäviin puolestaan kuuluisivat palvelinten, ohjelmistojen ja verkkojen ylläpito sekä muut asiantuntijatehtävät. Sovitun prosenttiosuuden ylittäviltä osin kunnat voisivat luovuttaa toisilleen digipäällikön ja IT-vastaavan työtunteja sopimuksessa sovitun hinnaston mukaisin hinnoin. Sopimus olisi voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa kolmen kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla.

 

Valmistelija Hallintojohtaja, digipäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Pöytyän ja Auran kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen ICT-palvelujen tuottamisesta. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ennen sen allekirjoittamista.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.