RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 229
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston 4.12.2023 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
Khall 11.12.2023 § 229
97/00.02.00/2022
Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus lain 96 §:n mukaan katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Valtuuston 4.12.2023 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:
- Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Pöytäkirjantarkastajien valinta
- Sidonnaisuusilmoitukset
- Talouden raportointi ajalla 1.1.-31.9.2023
- Kunnanvaltuuston kokousaikataulu vuonna 2024
- Muutos sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion tulomäärärahoihin
- Teknisen lautakunnan lisämäärärahan hakeminen vuoden 2023 talousarvioon
- Muutos talousarvion 2023 rahoituslaskelmaan
- Pöytyän kunnan hallintosääntö
- Talousarvio- ja taloussuunnitelma 2024-2026
- Muut asiat
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 4.12.2023 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole muuten lainvastaisia ja päättää panna valtuuston päätökset täytäntöön.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |