RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Avaava tase 1.1.2023, päivitetty |
Avaava tase 1.1.2023
Khall 20.11.2023 § 218
Kunnanhallitus on 21.2.2022 § 44 hyväksynyt selvityksen kunnalta hyvinvointialueelle siirtyvästä omaisuudesta, henkilöstöstä, sopimuksista ja vastuista.
Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on 16.5.2022 antanut lausunnon 128 hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa.
Lausunnon mukaan kunnasta hyvinvointialueille siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjataan alkusaldojen muutoksina tilinavaukseen päiväykselle 1.1.2023. Tilinavaukseen kirjaamisen tarkoituksena on, että peruspääomaa vastaan kirjattavia omaisuus- ja pääomaerien siirtoja ei esitetä vuoden 2023 liiketapahtumina talousarvion toteutumisvertailussa eikä rahoituslaskelmassa. Muut kirjaukset esitetään vuoden 2023 liiketapahtumina, ja ne voivat vaikuttaa vuoden 2023 tulokseen.
Tilinpäätöksessä 2022 kunnan taseen loppusumma oli 53 007 402,48 euroa. Hyvinvointialueelle tehtävien siirtojen jälkeen tilikauden 2023 avaavan taseen loppusummaksi muodostuu 48 889 201,64 euroa eli hyvinvointialueelle siirretyn omaisuuden peruspääomaa vastaan kirjattava tasearvo on yhteensä 4 118 200,84 euroa. Lomapalkkavelan, 1 136 818,30 euroa, kirjaus peruspääomaan huomioiden kunnan oma pääoma pienenee yhteensä 2 981 382,54 eurolla.
Liitteenä Pöytyän kunnan avaava tase 1.1.2023.
Valmistelija talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Pöytyän kunnan avaavan taseen 1.1.2023 vahvistamista liitteen mukaisesti.
Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus
Asia jätetään pöydälle ja sen käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen.
Khall 11.12.2023 § 232
321/02.02.02/2023
Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut 14.11.2023 oma-aloitteisen lausunnon 139 sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksesta johtuvan ns. vapaaehtoisen kuntayhtymän peruspääoman muutoksen käsittelystä kunnan kirjanpidossa. Sillä, onko kunta järjestänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut omana toimintana vai jäsenenä vapaaehtoisessa kuntayhtymässä, ei tule olla vaikutusta siihen, miten hyvinvointialuelle siirtyvät erät vaikuttavat kunnan kirjanpitoon.
Jotta omaisuusjärjestelyjen kirjanpitokäsittely olisi aiemmasta toiminnan organisointitavasta riippumatta yhdenmukainen, vapaaehtoisen kuntayhtymän irtaimen omaisuuden ja lomapalkkavelan siirrosta johtuva peruspääoman muutos kirjataan jäsenkunnassa kuntayhtymäosuuden arvon ja peruspääoman muutokseksi. Jokainen jäsenkunta kirjaa omaa jäsenosuuttaan vastaavan määrän muutoksesta.
Jäsenkunnan osuus peruspääoman muutoksesta kirjataan kirjanpitoon vuodelle 2023 riippumatta siitä, onko kuntayhtymä purettu vuoden 2023 aikana vai jatkaako se toimintaansa. Muuttunut kuntayhtymäosuuden arvo vaikuttaa kunnan kirjanpidossa kuntaytymän purkamisesta jäsenkunnalle syntyvään luovutusvoitoon tai -tappioon.
Kilan ohjeen mukainen avaavan taseen loppusumma on 49 392 532,87 euroa. Muuttunut kuntayhtymäosuuden arvo vaikuttaa kuntayhtymän purkamisesta syntyvään luovutusvoittoon. Luovutusvoitto, joka kirjataan tuloslaskelmassa satunnaisiin tuottoihin, on 672 009,77 euroa.
Valmistelija Talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Pöytyän kunnan avaavan taseen 1.1.2023 vahvistamista liitteen mukaisesti.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |