Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 47


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kvalt 04.12.2023 § 47  

    

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Hallintosäännön 96 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen lähetetään vähintään 4 päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty 29.11.2023 ja kokouskutsu on samana päivänä julkaistu kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsu on julkaistu myös Alasatakunta ja Auranmaan Viikkolehti -nimisissä lehdissä.

 

Päätös Farid Harala (ps.) merkittiin poissa olevaksi (saapui myöhemmin kokoukseen).

Hanna Jaakola-Siimes (ps.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Perussuomalaisten 4. varavaltuutettu Päivi Hentunen.

Tommi Lehtonen (ps.) merkittiin poissaolevaksi.

Lauri Ojalan (kesk.) tilalla oli Keskustan ja KD:n 1. varavaltuutettu Ilkka Ali-Rontti.

Sanna Pitkänen (kok.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Kokoomuksen 2. varavaltuutettu Tero Toivonen.

Matti Rajala (vas.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Vasemmistoliiton varavaltuutettu Anneli Rantanen.

Terhi Saarijoki (kok.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Kokoomuksen 3. varavaltuutettu Matti Kaurila.

Paikalla oli yhteensä 28 valtuutettua ja 5 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.