RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Äänestysluettelo, Kvalt 4.12.2023 § 56 | |
Liite 4 | Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026, kunnanhallituksen esitys valtuustolle |
Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026
Khall 20.11.2023 § 221
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talous-arvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä myös talous-suunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa- ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvion on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilin-päätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha tai tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. (Kuntalaki 110 §)
Talousarviovalmistelua ja taloustilannetta on käsitelty valtuusto-seminaarissa 16.10.2023.
Kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukainen tulos vuodelle 2024 on 490 t euroa ylijäämäinen. Pöytyän kunnan toimintamenojen arvioidaan olevan 30,1 milj. euroa ja toimintatulojen 7,2 milj. euroa. Toimintakate (nettomenot) ovat 22,9 milj. euroa. Toimintakatteen muutos on 8 %. Toimintamenoja nostaa kunta-alan palkkaratkaisu ja inflaatio. Palkkojen sopimuskorotuksiin on laskettu 3 % kuluvan vuoden palkkatasosta.
Verotulot on arvioitu valtuuston 23.10.2023 päätösten mukaisilla vero-prosenteilla. Verotuloarvio kokonaisuudessaan vuodelle 2024 on 17,1 milj. euroa.
Valtionosuudet on arvioitu VM:n 10.10.2023 päivätyillä tiedoilla. Valtion-osuudet ovat yhteensä 9,3 milj. euroa ja muutosta kuluvaan vuoteen
+14,4 %.
Vuosikate on 3,3 milj. euroa ja kattaa 2,9 milj. euron poistot.
Investointimenot on 2,4 milj. euroa. Suurimmat investoinnit ovat Yläneen yhtenäiskoulun palloiluhallin saneeraus 400 000 euroa ja Riihikodin paloilmoitinjärjestelmän uusinta ja led-valaisimien vaihto 160 000 euroa. Liikuntapaikkojen kunnostamiseen on varattu 300 000 euroa. Asuntotuotannon vauhdittamiseksi osakehuoneistojen hankintaan on 400 000 euron varaus.
Investoinnit pystytään toteuttamaan tulorahoituksella. Lainan lyhennykset ovat 1,8 milj. euroa. Hyvän maksuvalmiustilanteen johdosta uutta lainaa ei esitetä nostettavaksi.
Valmistelija talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026.
Käsittely Keskustelun aikana Esko Tuuppa esitti Farid Haralan ja Ari Hellsténin kannattamana, että kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026 hyväksymistä siten, että talousarviokirjan käyttötalousosaan kunnanhallituksen toiminnalliseksi tavoitteeksi vuodelle 2024 lisätään liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman laatiminen tuleville vuosille.
Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että oli esitetty pohjaehdotuksesta poikkeava muutosehdotus ja tiedusteli, voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut ehdotusta. Kunnanhallituksen päätökseksi tuli Tuupan kannatettu muutosehdotus.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026 siten, että talousarviokirjan käyttötalousosaan kunnanhallituksen toiminnalliseksi tavoitteeksi vuodelle 2024 lisätään liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman laatiminen tuleville vuosille.
Pöytäkirjamerkintä Tämä asia käsiteltiin esityslistasta poikkeavasti asian § 223 jälkeen.
Pentti Wärri poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.48 ja palasi kokoukseen klo 18.52.
Marianne Mäkelä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.20 ja palasi kokoukseen klo 19.25.
Ilkka Rantala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.43 ja palasi kokoukseen klo 19.46.
Marianne Mäkelä, Tarmo Rantanen, Paula Pekkola ja Taina Myllynen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.55.
Kvalt 04.12.2023 § 56
282/02.02.00/2023
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026.
Käsittely Sanna Mattila (kesk.) esitti Anna Rauhansuun (kok.) kannattamana, että talousarvion käyttötalousosaan yhteisöllisyyslautakunnan määrärahoihin kustannuspaikalle 3505 avustukset kotitalouksille lisätään 80 000 euroa harrasteseteliin.
Marika Loponen (kesk.) esitti Timo Lehtovuoren (kesk.) kannattamana, että talousarvion käyttötalousosaan yhteisöllisyyslautakunnan määrärahoihin lisätään 10 000 euroa alle 18-vuotiaiden pöytyäläisten kuntosalin käyttöön.
Joonas Rantala (kok.) esitti neuvottelutaukoa. Hyväksyttiin.
Neuvottelutauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että oli esitetty kaksi kannatettua kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeavaa muutosehdotusta, ja että asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että muutosehdotuksista päätetään yksitellen aloittaen Sanna Mattilan kannatetusta muutosehdotuksesta, ja että päätettäväksi asetetaan äänestyksessä kunnanhallituksen ehdotus ja kannatettu muutosehdotus. Menettely hyväksyttiin.
Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että pohjaesitys = JAA ja Sanna Mattilan kannatettu muutosehdotus = EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhteensä 25 JAA-ääntä, 8 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ-ääni. Äänestysluettelo liitetään pöytäkirjaan.
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Marika Loposen kannatettu muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut ehdotusta.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen seuraavin lisäyksin: Talousarvion käyttötalousosaan yhteisöllisyyslautakunnan määrärahoihin lisätään 10 000 euroa alle 18-vuotiaiden pöytyäläisten kuntosalin käyttöön.
Pöytäkirjamerkintä Kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi klo 19.19. Kokousta jatkettiin klo 19.33.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |