RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PÖYTYÄN KUNTA
Tiedoksi tulleet asiat
Sivltk 08.02.2023 § 10
Sivistyslautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat asiat:
Kunnanvaltuuston 28.11.2022 § 60 päätös / Valtuuston kokousaikataulu vuonna 2023
Kunnanvaltuuston 28.11.2022 § 62 päätös / Muutokset sivistyslautakunnan vuoden 2022 talousarvion tulo- ja menomäärärahoihin
Opetus- ja kulttuuriministeriön 8.12.2022 päätös OKM 1470/520/2022 / Erityisavustuksen myöntäminen, kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu
Kunnanhallituksen 12.12.2022 § 289 päätös / Virkojen ja toimien perustaminen sivistystoimen tehtäviin / valtionavustushankkeet
Kuntaliiton 13.12.2022 yleiskirje 13/2022 / Lastensuojelun vuoksi sijoitetun oppilaan kotikunnan korvaus vuonna 2022
Lounais-Suomen aluehallintoviraston 20.12.2022 päätös LSAVI/14560/ 2022 / Valtionavustuksen myöntäminen Nuorisotyötä Pöytyän yhtenäiskouluilla -hankkeeseen
Valtiovarainministeriön 29.12.2022 päätös VN/33144/2022 / Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2023
Valtiovarainministeriön 29.12.2022 päätös VN/33146/2022 / Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023
Opetus- ja kulttuuriministeriön 9.1.2023 kirje VN/34384/2022-OKM-1 / Valmistautuminen Ukrainasta paenneiden kotikuntaoikeuteen ja kasvatus- ja koulutuspalvelujen järjestämiseen
Opetus- ja kulttuuriministeriön 1.12.2022 päätös VN/32743/2022-OKM-1 / Perusopetuslaissa tarkoitetun koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2023
Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2022 päätös VN/34954/2022-OKM-1 / Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2023
Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2022 päätös VN/35263/2022-OKM-1 / Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamat opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 29 §:n mukaiset esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2023
Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2022 päätös VN/34157/2021-OKM-24 / Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2022
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä selostusosassa esitetyt asiat tiedoksi.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |