RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024
Sivltk 08.02.2023 § 13
57/02.05.01.01/2023
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi valtion erityisavustuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 48 210 000 €. Haku koskee kuntia sekä kuntayhtymiä ja yksityisiä yhteisöjä, joilla on- esi- ja perusopetuksen järjestämislupa.
Haettavaksi julistettu valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.
Avustusta voidaan käyttää seuraaviin toimiin:
- | opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi |
- | ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin |
- | avustajien palkkaamiseen |
Avustusta voidaan myöntää käytettäväksi ainoastaan esi- ja perusopetuksen opetushenkilöstön palkkakuluihin. Palkattavien henkilöiden tulee työskennellä pääosin opetusryhmässä.
Valtion erityisavustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla opetuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata opettajia ja avustajia ensisijaisesti sellaisten esi- ja perusopetuksen opetusryhmien opetuksen toteuttamiseksi ja tueksi, joissa tehostetun tuen tai erityisen tuen piirissä olevan oppilaan / oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa, tai joissa on erikoissairaanhoidon piirissä olevia oppilaita.
Haettavaksi julistettua valtion erityisavustusta voidaan hakuilmoituksessa kuvatun mukaisesti myöntää lisäksi koulujen ja ankkuritoiminnan tai poliisin välisen yhteistyön kehittämiseen ja vahvistamiseen kouluyhteisön turvallisuuden edistämiseksi ja ongelmien kasautumisen ennaltaehkäisemiseksi.
Valtion erityisavustusta myönnetään molempiin tarkoituksiin enintään 80 % kokonaismenoista, joten kunnan omarahoitusosuus on vähintään 20 %. Avustuksen määräytymiseen vaikuttavat perusopetuksen koulukohtaiset oppilasmäärät, opetukseen käytetyt resurssit (euroa / oppilas) sekä seuraavat kriteerit:
- | 30-54-vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta |
- | työttömyysaste |
- | vieraskielisen väestön osuus |
Hankkeen toteuttaminen edellyttää lisämäärärahojen varaamista sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon sekä taloussuunnitelmaan vuodelle 2024.
Opetus- ja kulttuuriministeriön haettavaksi julistaman valtion erityisavustuksen hakuaika on 3.-28.2.2023. Päätökset pyritään tekemään maalikuussa 2023. Valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024 koskeva hakutiedote on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.
Pöytyän kunnassa on valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 suunniteltu haettavan jatkona ajalla 1.8.2022-31.7.2023 käynnissä olevalle, Esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistävät toimenpiteet ja laadun kehittäminen -hankkeelle, johon opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kunnalle valtion erityisavustuksen. Hankkeen myötä on henkilöstöresursseja lisätty kaksi, pääasiassa samanaikaisopetukseen osoitettua luokanopettajan määräaikaista tehtävää täyttäen; toinen tehtävistä hakijoiden vähäisyydestä johtuen vasta kevätlukukauden 2023 ajalle. Suunnitelmana haettavaa valtion erityisavustusta myönnettäessä on tehtävien täyttäminen lukuvuoden 2023-2024 ajalle edelleen ohjaten työpanosta kouluille ja esiopetusyksiköihin perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Suunnitelma tarkentuu hakemuksen ja hankesuunnitelman laatimisen yhteydessä. Henkilöstöresursseihin panostaminen arvioidaan tilanteessa tärkeäksi.
Valmistelija sivistysjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö ja perusopetuksen koulujen rehtorit
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle
1. valtion erityisavustuksen hakemista esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 selostusosassa kuvatun ja hakemuksen valmistelun edetessä perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Hakemus valmistellaan ja lähetetään hakuajan päättymiseen 28.2.2023 klo 16.15 mennessä viranhaltijatyönä. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu;
2. tarvittavat muutokset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon esitettävän, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu, ja hankkeen alkamisajankohta ja määrärahatarve ovat täsmentyneet. Määrärahat huomioidaan edelleen vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman valmistelussa.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |