RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloitteet vuonna 2023
Khall 29.01.2024 § 21
Hallintosäännön 151 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Liitteenä olevassa luettelossa on esitetty ne valtuutettujen tekemät aloitteet, joita valtuusto ei ollut vuoden 2023 loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt sekä aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi luettelon valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista sekä aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 12.02.2024 § 5
83/00.02.00/2023
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy luettelon valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista sekä aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |