Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 4


 

Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskltk 26.01.2024 § 4  

202/00.00.00/2023 

 

Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat

tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksessa, joka on pidettävä siten,

että ensimmäisessä vaalissa perjantaina 26.1.2024 ennen klo 19

saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään käsitellä.
 

Ennakkoäänestys on jätettävä ottamatta huomioon, jos:

1. Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin.

2. Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu

asiaton merkintä.

3. Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida

vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä,

kuka on äänestänyt.

4. Kotiäänestys on kohdissa 1-3 mainittujen syiden lisäksi jätettävä

huomioon ottamatta, jos lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä

olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa ennakkoäänestysasiakirjat ja merkitsee hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät äänestysalueittain pöytäkirjaan ja tuloslaskentajärjestelmään.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta tarkasti äänestysalueittain ennakkoäänestysasiakirjat, joita oli yhteensä 2741 kpl. Yksi ennakkoäänestysasiakirja jätettiin ottamatta huomioon Yläneen äänestysalueella, koska lähetekirjeestä puuttui sekä vaalitoimitsijan että äänestäjän allekirjoitus.

Äänestysalueittain ennakkoon äänestettiin seuraavasti:

Äänestys-  Äänioikeutetut Ennakkoon      
alue    äänestänyt

001 Riihikoski 2526  1088 (43,1 %)                 
002 Kyrö  2207  967 (43,8 %)
003 Yläne  1561   686 ( 43,9 %)

Vaalikuoret pakattiin äänestysalueittain ja lähetekirjeet niputettiin äänestysalueittain.