Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 41


Liite 3 Kaavoituskatsaus 2024

 

Kaavoituskatsaus 2024

 

Khall 26.02.2024 § 41  

35/10.02.03/2023 

 

Kaavoituskatsaus tulee Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan laatia vuosittain. Pöytyän kunnan vuoden 2024 kaavoituskatsauksessa esitellään ajankohtaiset kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä muita kaavoitukseen vaikuttavia päätöksiä ja toimia. Kaavoituskatsaukseen on sisällytetty lisäksi yleistä tietoa maankäytön suunnittelusta, kunnan tonttivarannosta ja asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointia.

 

Kaavoituskatsauksessa mainittujen uusien kaavoitushankkeiden vireilletulosta päätetään ja ilmoitetaan erikseen.

 

 

Valmistelija aluearkkitehti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Pöytyän kunnan kaavoituskatsauksen 2024.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.