RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2024 europarlamenttivaaleihin
Khall 26.02.2024 § 44
203/00.00.00/2023
Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestys järjestetään 29.5.-4.6.2024. Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.
Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisenä.
Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten, että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puolueita. Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Tasa-arvolain mukaan sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.
Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten vaalilautakunnat Riihikosken, Kyrön ja Yläneen äänestysalueille sekä vaalitoimikunnan laitos- ja kotiäänestysten toimittamiseen.
Päätös Kunnanhallitus valitsi vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten vaalilautakunnat sekä vaalitoimikunnan seuraavasti:
Riihikosken vaalilautakunta:
Marjo-Riitta Nukarinen, pj.
Minna Stenroos, vpj.
Timo Rosnell, jäsen
Jussi Lehtisalo, jäsen
Jarno Silvonen, jäsen
Soile Anttila, 1. varajäsen
Pertti Anttila, 2. varajäsen
Petri Rautajuuri, 3. varajäsen
Tarja Salo, 4. varajäsen
Katriina Kivioja, 5. varajäsen
Kyrön vaalilautakunta:
Niilo Rantala, pj.
Leila Mäkirinta, vpj.
Nina Savinen, jäsen
Reijo Hartikka, jäsen
Tanja Rajala, jäsen
Maija Verho, 1. varajäsen
Tuula Salminen, 2. varajäsen
Jalo Tulonen, 3. varajäsen
Joonas Rantala, 4. varajäsen
Yläneen vaalilautakunta:
Heimo Pohjanpalo, pj.
Kari Ritanotko, vpj.
Outi Broux, jäsen
Eino Salo, jäsen
Arja Suominen, jäsen
Tero Toivonen, 1. varajäsen
Merja Rouvali, 2. varajäsen
Tapio Rastas, 3. varajäsen
Kari Huhtanen, 4. varajäsen
Pirjo Saari, 5. varajäsen
Vaalitoimikunta:
Marja-Liisa Virtanen, pj.
Pekka Riitamo, vpj.
Tapio Ruohola, jäsen
Suvi Vainikkala, 1. varajäsen
Seija Lempiäinen, 2. varajäsen
Hilkka Lindgren, 3. varajäsen
Markku Autio, 4. varajäsen
Leena-Maija Rantala, 5. varajäsen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |