Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 45


 

Ennakkotietoa vuoden 2023 tilinpäätöksestä

 

Khall 26.02.2024 § 45  

321/02.02.02/2023 

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikaudelta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2023 tilinpäätöksen 25.3.2024.

 

Tuloslaskelman perusteella ylijäämä on noin 2,3 miljoonaa euroa, mikä on noin 2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi. Hyvää tulosta  selittävät toimintatuottojen, verotulojen, valtionosuuksien ja rahoitustuottojen toteutuminen muutettua talousarviota paremmin. Lisäksi Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän lopputilityksestä on satunnaisiin tuottoihin kirjattu 672 000 euroa.Toimintakulut toteutuivat kokonaisuutena lähes muutetun talousarvion mukaisesti. Tuloslaskelma ei ole vielä lopullinen, joitakin pieniä tarkistuksia voinee tulla. Vertailua edelliseen vuoteen ei voida suoraan tehdä, koska vuoden 2022 luvuissa on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen menot mukana.

 

Ulkoisten toimintatuottojen toteuma on noin 7,9 miljoonaa euroa, joka on 774 000 euroa enemmän kuin muutettu talousarvio. Ulkoiset toimintakulut ovat 28,6 miljoonaa euroa, joka on 91 000 euroa enemmän kuin muutettu talousarvio. Toimintakate on -20,7 miljoonaa euroa, toimintakate alittui 683 000 eurolla muutettuun talousarvioon nähden.

 

Verotuloja on kertynyt 17,2 miljoonaa euroa, joka on 300 000 euroa enemmän muutettuun talousarvioon verrattuna. Hyvinvointialue-uudistuksen yhteydessä kaikkien kuntien kunnallisveroa alennettiin 12,64 prosenttiyksikköä. Verotulojen vähennys ei näy vielä vuonna 2023 täysimääräisesti, koska vuodelle 2023 kertyi vielä korkeamman veroprosentin verotuloja aiemmilta vuosilta.  Valtionosuuksia on kertynyt 8,3 miljoonaa euroa, joka on 217 000 euroa enemmän muutettuun talousarvioon verrattuna.

 

Korko- ja rahoitustuottoja kertyi yhteensä 265 000 euroa sekä korko- ja muita rahoitusmenoja yhteensä 163 000 euroa. Talousarviossa rahoitustuotot  ja -kulut olivat -227 900 euroa  ja toteuma on 102 000 euroa. Vaikka korot nousivat, korkosuojauksen johdosta menot ovat kohtuulliset.

 

Vuosikate on lähes 4,9 miljoonaa euroa. Vuosikate on 2 miljoonaa euroa parempi muutettuun talousarvioon verrattuna ja 764 000 euroa parempi edelliseen tilinpäätökseen verrattuna.

 

Teknisen lautakunnan investointimenoja on toteutunut 848 000 euroa (tot% 60).

 

Pitkäaikaista lainaa ei nostettu eikä lyhytaikaista lainaa ollu käytössä vuoden 2023 aikana.

 

Pöytyän kunnan asukasmäärä on ennakkotiedon mukaan 8133, asukasluku laski vuoden 2022 joulukuun lopusta 21 henkilöllä.

 

Oheismateriaalina on vuoden 2023 tuloslaskelma ja käyttötalouden toteutuma tehtävittäin.

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ennakkotiedon vuoden 2023 tilinpäätöksestä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.