RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
Khall 26.02.2024 § 29
Kunnanhallitukselle esitetään seuraavat pöytäkirjat:
- Tekninen lautakunta 1.2.2024
- Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta 6.2.2024
- Sivistyslautakunta 7.2.2024
- Teknisen lautakunnan lupajaosto 8.2.2024
- Yhteisöllisyyslautakunta 13.2.2024
Viranhaltijapäätökset ajalta 25.1.- 21.2.2024, hallinto ja talous:
Hallintojohtaja
Hankintapäätös § 1
Henkilöstöpäätös § 2
Talouspäällikkö
Muu päätös § 2
Digipäällikkö
Hankintapäätös § 1
Aluearkkitehti
Hankintapäätös § 1
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei se käytä Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan ja merkitsee pöytäkirjat tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin, että yllä mainittujen pöytäkirjojen lisäksi kunnanhallitukselle esitettiin seuraava pöytäkirja liitteineen ja oheismateriaaleineen:
- Sivistyslautakunta 7.2.2024 (salassa pidettävä)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |