Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 33


 

Auranlaakson kansalaisopiston viranhaltijaopettajan virkojen (vakanssinumerot 641 ja 643) muuttaminen suunnittelijaopettajan viroiksi

 

Sivltk 07.02.2024 § 7 

 

 

 Auranlaakson kansalaisopistossa annettavan opetuksen järjestämiseksi on kuntaan perustettuna kaksi viranhaltijaopettajan virkaa (kuvataide, käsityö / vakanssinumero 641 ja liikunta, terveys, hyvinvointi / vakanssinumero 643). Virat ovat vakituisesti täytetyt. Oppilaitosten toimintaympäristön ja opetuksen järjestämisen muutosten johdosta (annettavan opetuksen moninaistuminen, lyhytkurssit koko lukukauden / lukuvuoden kestävien kurssien ohella, lukuvuoden aikana opetusjärjestelyissä tapahtuvat muutokset, kasvanut suunnittelutehtävien määrä) on tarkoituksenmukaiseksi arvioitu virkojen muuttaminen suunnittelijaopettajan viroiksi 1.8.2024 alkaen, ja virkoja toistaiseksi voimassa olevissa palvelussuhteissa hoitavien siirtäminen virkoihin. Tarkoitukseen ovat varattuina määrärahat sivistyslautakunnan vuoden 2024 talousarvioon ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelmaan. Esitettävä muutos on vapaan sivistystyön opettajan viroissa tapahtuneen kehityskulun mukainen, ja sen arvioidaan edesauttavan henkilöstön saatavuutta, tehtävien hoidon jatkuvuutta ja Auranlaakson kansalaisopistossa tehtävän työn toimivuutta. Tehtäväjärjestelyjen myötä voidaan suunnittelu- ja muihin tehtäviin osoittaa aikaa oppilaitoksen toimintaympäristössä ja toiminnassa tapahtuneisiin muutoksiin vastaamiseksi.

 

 Suunnittelijaopettajan virkoihin sisältyvän lukuvuosittaisen opetustuntimäärän suunnitellaan pysyvän viranhaltijaopettajan virkojen lukuvuosittaisen opetustuntimäärän mukaisena; virkoihin sisältyvä suunnittelu- ja muuhun työhön varattava aika kasvaa muutoksessa Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Suunnittelijaopettajan virkojen tehtävät määräytyvät tehtäväaluetta koskevan lainsäädännön, määräysten ja tehtäväkuvausten, joita esihenkilö tarpeen mukaan muuttaa, täsmentää ja täydentää, mukaisesti, ja palkkaus ja palvelussuhteiden ehdot Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen sekä Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtaisen palkan välys suunnittelijaopettajan virassa / hinnoittelutunnus 4 06 04 00 8 (I kalleusluokka, II kalleusluokkaa ei määritelty) on 3 069,66-3 406,70 €. Arvioidut vuosittaiset kustannukset esitettävästä muutoksesta ovat yhteensä noin 9 200 €, vuoden 2024 aikana 1.8.2024 alkaen yhteensä noin 3 700 €.  

 

 Auranlaakson kansalaisopiston viranhaltijaopettajien, joita muutokset koskevat, kanssa on 8.1.2024 käyty Työn­an­ta­jan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 449/2007 mukaiset yhteistoimintaneuvottelut. Viranhaltijat täyttävät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaiset, suunnittelijaopettajan virkojen kelpoisuusvaatimukset, ja suhtautuvat esitettäviin muutoksiin myönteisesti.

 

 Virkamuutosesityksen valmistelusta sivistyslautakunnan käsittelyyn on keskusteltu Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan 12.12.2023 kokouksessa § 33 Muut asiat.

 

 Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 304/2003 24 § 1 momentin mukaan:

 

 "Viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa."

 

 Viranhaltijalle on säännöksen 3 momentin mukaan ennen toiseen virkasuhteeseen siirtämistä varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

 

Pöytyän kunnan hallintosäännön 68 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vir­an perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan. Määräyksiä so­vel­le­taan myös työsuhteisiin soveltuvin osin. Hallintosäännön 70 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Palkkauksesta ja palvelussuhteeseen otettavan tehtävistä päättää pal­ve­lus­suh­tee­seen ottamisestä päättävä viranomainen, ellei niistä ole päätetty virkaa perustettaessa, kunnanhallituksen hen­ki­lös­­jaos­ton ja hallintojohtajan antamien ohjeiden mukaisesti (hallintosääntö 72 §). Hallintosäännön 78 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toimialan sisällä toiseen virkasuhteeseen päättää viranhaltijalain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa toimialajohtaja. Asioiden kytkeytyessä toisiinsa perusteltua hallintolain 403/2003 25 §:n mukaisesti on näiden käsitteleminen yhdessä.

 

Valmistelijat sivistysjohtaja, hallintojohtaja, talouspäällikkö ja Auranlaakson kansalaisopiston rehtori

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

1. muuttaa viranhaltijaopettajan viran (kuvataide, käsityö / vakanssinumero 641) suunnittelijaopettajan viraksi (kuvataide, käsityö / vakanssinumero 641) 1.8.2024 alkaen, ja vahvistaa viran opetusvelvollisuudeksi 580 tuntia / työvuosi. Kunnanhallitus päättää edelleen siirtää viranhaltijaopettajan virkaa (kuvataide, käsityö / vakanssinumero 641) toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa hoitavan TaM Eeva Terävän suunnittelijaopettajan virkaan (kuvataide, käsityö / vakanssinumero 641) 1.8.2024 alkaen;

2. muuttaa viranhaltijaopettajan viran (liikunta, terveys, hyvinvointi / vakanssinumero 643) suunnittelijaopettajan viraksi (liikunta, terveys, hyvinvointi / vakanssinumero 643) 1.8.2024 alkaen, ja vahvistaa viran opetusvelvollisuudeksi 580 tuntia / työvuosi. Kunnanhallitus päättää edelleen siirtää viranhaltijaopettajan virkaa (liikunta, terveys, hyvinvointi / vakanssinumero 643) toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa hoitavan tanssinopettaja (AMK) Maiju Virkkusen suunnittelijaopettajan virkaan (liikunta, terveys, hyvinvointi / vakanssinumero 643) 1.8.2024 alkaen;

3. todeta suunnittelijaopettajan virkojen (vakanssinumerot 641 ja 643) tehtäviin kuuluvan tehtävien lainsäädännön, määräysten ja tehtäväkuvausten, joita esihenkilö tarpeen mukaan muuttaa, täsmentää ja täydentää, mukaisesti sekä muiden työnantajan osoittamien tehtävien. Opetettavat aineryhmät ovat suuntaa antavat, ja muutoksista näihin päättää Auranlaakson kansalaisopiston rehtori. Virkojen tehtäviin voi perustelluksi arvioitavan mukaisesti sisältyä opetus- ja tähän kytkeytyviä tehtäviä myös kunnan ylläpitämissä perusopetuksen kouluissa ja lukiossa;

4. todeta suunnittelijaopettajan virkojen (vakanssinumerot 641 ja 643) kelpoisuusvaatimusten määräytyvän opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti, minkä lisäksi huomioitaviksi virkoja täytettäessä tulevat Suomen perustuslain 731/1999 125.2 §:n mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin. Tarkemmin virkoihin valittavilta toivottavasta osaamisesta ja hakuilmoitusten sisällöstä päättää palvelussuhteisiin ottava viranomainen;

5. todeta suunnittelijaopettajan virkojen (vakanssinumerot 641 ja 643) palkkauksen ja palvelusuhteiden ehtojen määräytyvän Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen, Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sekä kunnassa vahvistettujen / vahvistettavien tehtävien vaativuuden arviointiperusteiden mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka 1.8.2024 alkaen on 3 185 € / kuukausi / hinnoittelutunnus 4 06 04 00 8. Tehtäväkohtaisessa palkassa ovat huomioituina Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2022-2025 mukaiset, 1.5.2024 ja 1.6.2024 alkaen maksettavat yleiskorotukset. 1.6.2024 alkaen maksettavan paikallisen järjestelyerän kohdentamisesta päätetään erikseen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Khall 26.02.2024 § 33  

318/01.01.03/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan ehdotuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Pöytäkirjamerkintä Sivistysjohtaja Marianne Mäkelä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.