RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätös 2023
Khall 25.03.2024 § 65
321/02.02.02/2023
Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnahallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Kuntalain 114 §:ssä todetaan, että kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös liitteineen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille 1.1.2023. Uudistus näkyy suurina muutoksina kuntien toiminnassa ja taloudessa.
Tilinpäätöksen vuosikate oli 4 870 731 euroa, mikä kattoi suunnitelmapoistoista 148 %. Toimintakate toteutui muutettua talousarviota parempana. Toimintakate oli 20 724 082 euroa (tot % 97). Verotuloja kertyi 17 204 855 euroa ja valtionosuuksia 8 288 276 euroa. Verorahoitus ylitti muutetun talousarvion yhteensä 520 748 eurolla. Kunnat saivat vielä alkuvuodesta 2023 verotilityksiä verovuoden 2022 jako-osuuksilla. Valtionvarainministeriö ilmoitti marraskuussa 2023, että kunnille on maksettu liikaa valtionosuutta vuonna 2023. Nämä tullaan perimään kunnilta vuosina 2025-2026.
Satunnaisiin tuottoihin on kirjattu Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkamisesta syntynyt luovutusvoitto 672 010 euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 2 332 325 euroa. Ilman näitä kertaluonteisia eriä tilikauden tulos jäisi lähelle 0-tulosta.
Investointimenot olivat 2 235 995 euroa. Investointimenoksi on kirjattu terveyskeskukselta siirtyneet kiinteistöt 1 325 585 euroa. Talousarvion investoinosan 1 555 000 euron menoista toteutui 910 410 euroa (59 %).
Pitkäaikaista lainaa ei nostettu ja lainoja lyhennettiin 2 275 967 euroa. Lainaa asukasta kohden on 1 341 euroa. Lainat ja vuokravastuut olivat yhteensä 3 602 € /asukas.
Toimintakertomuksessa on esitetty määrärahojen ylitykset, joihin ei ole haettu ylitysoikeutta tilikauden aikana.
Tilintarkastaja on lähettänyt tilintarkastajalle annettavan vahvistusilmoituskirjeen. Vahvistusilmoitus tulee käsitellä samassa kokouksessa tilinpäätöksen kanssa sekä valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnajohtaja allekirjoittamaan hallituksen puolesta vahvistusilmoituskirjeen.
Valmistelija Talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus
- allekirjoittaa Pöytyän kunnan vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi
- valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajlle.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2 256 697,29 ylijäämäisen tuloksen käsittelystä seuraavaa:
- tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 76 628,09 euroa
- tilikauden ylijäämä 2 332 325,38 euroa siirretään kunnan taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille.
Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa talouspäällikön tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |