Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 73


 

Kunnanviraston sulkuajat vuonna 2024

 

Khall 08.04.2024 § 73  

8/00.01.01/2023 

 

Kunnanviraston toimipisteet ovat tavanmukaisesti olleet suljettuina heinäkuun ajan sekä joulukuussa jouluaaton ja uudenvuoden välisen ajan. Sulkuaikoihin on kehotettu keskittämään henkilöstön vuosilomia sekä talkoovapaita. Sulkuaikoina on järjestetty ainoastaan välttämättömät palvelut. Tällä on pyritty varmistamaan kunnan palvelujen  toteutuminen viraston ollessa auki.

 

Kunnanviraston toimipisteet ovat tällä hetkellä kunnanhallituksen päätöksen 29.6.2020 § 209 mukaisesti avoinna maanantaista torstaihin klo 9-15, perjantaisin suljettu. Kunnan puhelinvaihde on auki klo 9-11.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanviraston toimipisteet ovat vuonna 2024 suljettuina ajalla 1.7-28.7. ja 27.12-31.12. Kaikkien kunnan palveluksessa olevien vuosilomat ja talkoovapaat tulee mahdollisuuksien mukaan keskittää sulkuaikoihin henkilöstöhallinnon antamat ohjeistukset huomioiden. Kunta järjestää sulkuaikoina ainoastaan välttämättömät palvelut.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.