RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.04.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Europarlamenttivaaleista tiedottaminen
Keskltk 11.04.2024 § 15
203/00.00.00/2023
Vaalilain mukaan keskusvaalilautakunnan tulee tiedottaa kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää julkaista oheisen kuulutuksen europarlamenttivaalien toimittamisesta kunnan koti-sivuilla ja Auranmaan Viikkolehdessä. Keskusvaalilautakunta valtuuttaa sihteerin tekemään kuulutukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ennen sen julkaisemista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |