RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Turun työllisyysalueen valmistelusta aiheutuvien kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen
Khall 13.05.2024 § 88
153/00.04.01/2023
Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025. Auran kunta, Kaarinan kaupunki, Kemiönsaaren kunta, Kustavin kunta, Laitilan kaupunki, Liedon kaupunki, Loimaan kaupunki, Maskun kunta, Mynämäen kunta, Naantalin kaupunki, Nousiaisten kunta, Oripään kunta, Paimion kaupunki, Paraisten kaupunki, Pyhärannan kunta, Pöytyän kunta, Raision kaupunki, Rusko kunta, Sauvon kunta, Taivassalon kunta, Turun kaupunki, Uudenkaupungin kaupunki ja Vehmaan kunta ovat päättäneet Turun työllisyysalueen perustamisesta.
Työllisyysaluetta koskeva yhteistoimintasopimus ja työvoimapalvelujen järjestämissuunnitelma on työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (383/2023) 15 §:n mukaisesti toimitettu valtioneuvostolle 31.10.2023. Turun kaupunki toimii työllisyysalueen vastuukuntana ja vastaa viime kädessä työllisyysalueen valmistelusta.
Sopimuksen tarkoituksena on sopia Turun työllisyysalueen valmistelusta ja siitä vuoden 2024 aikana aiheutuvien kustannusten jakamisesta sopijapuolten kesken.
Työllisyysaluevalmistelu koskee lakisääteisiä julkisia työllisyyspalveluja ja niiden tukitoimintoja. Valmistelun ensimmäisen vaiheen tavoitteena on varmistaa palvelujen ja tehtävien hallittu siirto valtiolta kunnille. Toisessa vaiheessa palvelukokonaisuutta edelleen kehitetään niin, että se eri alueiden ominaispiirteet huomioiden tehokkaasti edistää työllistymistä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Muutosjohtaja Pipa Turvanen 4.4.2024:
Turun kaupungilla on viimekätinen vastuu työllisyysalueen palvelujen ja muiden toimintojen ylös ajosta ja hallitusta siirrosta. Turun kaupunki vastaa siitä, että työllisyysalueen yhteiseen valmisteluun osoitetaan riittävät henkilöstö- ja muut resurssit.
Turun työllisyysalueen jäsenkunnat osallistuvat työllisyysalueen valmisteluun ja valmistelusta aiheutuvien yhteisten kustannusten rahoitukseen. Muutos pyritään toteuttamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Ensisijaisesti kustannukset rahoitetaan valtion kunnille uudistuksen valmisteluun osoittamilla muutoskustannuskorvauksilla. Alustavan tiedon mukaan Turun työllisyysalueelle tullaan osoittamaan muutoskustannuskorvauksia 2,59 miljoonaa euroa. Mahdolliset valtion myöntämät muutoskustannuskorvaukset ylittävät työllisyysalueen valmistelusta aiheutuvat kustannukset määräytyvät sopijapuolen työvoiman määrän perusteella.
Tehtävällä sopimuksella jäsenkunta sitoutuu siirtämään valtiolta muutoskustannuskorvauksena saamansa määrärahat vastuukunnalle, lukuun ottamatta lakisääteisiä työvoimapalveluja kuntalain 54 §:n mukaisin sopimuksin tuottaville kunnille maksettua muutoskustannuskorvausten kiinteää osaa (44 000 € per kunta). Valtion muutoskustannuskorvausten kiinteä osa osoitetaan kunnille, jotka tulevat tuottamaan työllisyysalueen lähipalveluja. Rahoitus on tarkoitettu projektipäällikön tai muun lähipalvelujen vastaanotosta ja palvelutuotannon käynnistämisestä vastaavan asiantuntijan työpanokseen. Asiantuntija työskentelee tiiviissä yhteistyössä muiden vastaavassa tehtävässä toimivien henkilöiden kanssa ja osana palvelut-työryhmän työskentelyä.
Mahdollisten valtion muutoskustannuskorvauksen ylittävän kustannuksen Turun kaupunki laskuttaa jäsenkunnalta.
Ero Turun työllisyysalueen valmistelun alhaisimman ja korkeimman kustannusarvion välillä selittyy tietojärjestelmäkustannuksilla, joista ei valmistelun tässä vaiheessa ole mahdollista tehdä tarkempaa arviota.
Mikäli muutoskustannuskorvaukset alittavat työllisyysalueen valmistelusta aiheutuvat kustannukset, Turun kaupunki palauttaa kuntakohtaiset osuudet jäsenkunnalle.
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esitetyn Turun työllisyysalueen valmistelua koskevan sopimuksen kustannusten jakamisesta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |