Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 104


 

Yläneen Kotiseutuyhdistys ry:n pankkilainan takausanomus

 

Khall 03.06.2024 § 104  

101/02.05.06/2024 

 

Yläneen Kotiseutuyhdistys ry anoo Pöytyän kunnalta takausta 20 000 euron suuruiselle pankkilainalle. Kotiseutuyhdistyksen on tarkoitus käyttää summa museonmäellä sijaitsevan suulin korjaamiseen.

 

Suulin kunto on heikentynyt ja rakenteet painuneet niin, että suuli jouduttiin turvallisuussyistä sulkemaan yleisöltä kaksi vuotta sitten. Hankkeessa suulin kantavat rakenteet oikaistaan ja perustuksia vahvistetaan sekä vaihdetaan lahonneet kantavat hirret uusiin. Vesikatto vaihdetaan peltiin, mihin on saatu maakuntamuseon lupa. Tarkoitus on avata museosuuli jälleen kävijöille. Samalla varmistetaan arvokkaan esineistön säilymistä tuleville polville. Museossa käy vuosittain noin 4000 vierasta ja lisäksi se toimii muun muassa läheisen yhtenäiskoulun oppimispaikkana. Varsinais-Suomen ELY-keskus on 23.4.2024 päätöksellään nro 388795 myöntänyt hankkeelle tukea 19 451,64 euroa. Kotiseutuyhdistys on saanut Leader-hankkeita Pöytyän kunnan alueella hallinnoivalta Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:tä tiedon, että maksatuspäätöksiä aletaan tehdä aikaisintaan elo-syyskuussa. Väliaikaisrahoitus on näin ollen tarpeen hankkeen saamiseksi nopeasti käyntiin.

 

Kotiseutuyhdistys on saanut pankilta tarjouksen 20 000 euron lainasta. Tarjouksen mukaisesti lainaan sovellettaisiin 12 kk euribor-viitekorkoa lisättynä 2,5 % marginaalilla. Laina-aika on yksi vuosi. ELY-keskuksen myöntämä tuki käytettäisiin kokonaisuudessaan kertalyhennyksenä lainalle.

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta. Kunnan mahdollisuudesta myöntää takauksia on säädetty kuntalain 129 §:ssä, jonka mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Nyt haettava takaus on määrältään siinä määrin vähäinen, ettei takaus vaaranna kunnan kykyä vastata sen lakisääteisistä tehtävistä. Takaukseen ei myöskään sisälly merkittävää taloudellista riskiä. Kunnan vakuutena takaukselle toimii ELY-keskuksen avustuspäätös. Takauksen myöntämiselle ei ole kuntalain 129 § huomioiden estettä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Yläneen Kotiseutuyhdistys ry:n takausanomuksen ja myöntää omavelkaisen takauksen enintään 20 000 euron suuruiselle pankkilainalle 27.5.2024 päivätyn Yläneen Osuuspankin lainatarjouksen mukaisin ehdoin. Kunnan vakuutena takaukselle toimii ELY-keskuksen tukipäätös.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Pöytäkirjamerkintä Veikko Niittymaa poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn jä päätöksenteon ajaksi.