Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 106


 

Lausunnon antaminen Saartennokan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

 

Khall 03.06.2024 § 106  

88/11.00.02/2024 

 

Mynämäen kunnassa sijaitsevalle Saartennokan alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa, jonka hankkeistajana toimii Neoen Renewables Finland Oy. Pinta-alaltaan noin 1800 hehtaarin laajuinen hankealue on Mynämäen kunnan koillisosassa Kurjenrahkan kansallispuiston läheisyydessä. Alueelle aiotaan sijoittaa enintään 13 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on enintään 10 MW ja kokonaiskorkeus 300 metriä.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on varannut Pöytyän kunnalle mahdollisuuden lausua nähtävillä olevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta viimeistään 12.6.2024. Lausuntopyynnön mukana kuntaan on toimitettu YVA-konsulttina toimivan Sitowise Oy:n laatima Saartennokan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma, joka on päivätty 6.5.2024. Aineisto on saatavissa myös ympäristöhallinnon verkkopalvelusta osoitteesta: https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Saartennokka%20YVA-ohjelma_online.pdf

 

YVA-menettelyssä tuotetaan hankkeen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi tietoa hankkeen ympäristövaikutuksista, vaihtoehdoista ja haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuuksista sekä lisätään kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Arviointimenetelmän mukaisen menettelyn tavoitteena on ehkäistä tai lieventää haitallisten ympäristövaikutusten syntymistä sekä sovittaa yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita.

 

Ymparistövaikutusten arviointiohjelmassa (YVA-ohjelma) esitetään kuvaus tuotantoalueen nykytilasta ja esitellään arvioitavat toteutusvaihtoehdot. Alueen ominaisuuksia ja hankkeen vaikutuksia on tarkoitus selvittää laajalti. Selvitystöiden arvioidaan olevan valmiina vuoden 2025 keväällä. Luonto- ja ympäristöselvitykset sekä vaikutusarvioinnit ovat yhteisiä YVA-menettelyn rinnalla etenevän tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksen kanssa.

 

Tuulivoiman tuotantoalueelta on matkaa Pöytyän kunnan rajalle lyhimmillään noin 1,5 kilometriä. Etäisyys luonnoskartalle lähimmäksi merkitylle voimalalle on noin 2,5 kilometriä. Mynäjärventie ja Mynäjoen latvauoma kulkevat Pöytyän puolella rajan suuntaisesti metsäisessä maastossa. Särkijärven ja Mynäjärven rannoilla on runsaasti loma-asutusta. Särkijärven ympärille laadittiin ranta-asemakaava vuonna 1995. Tuulivoiman tuotantoalue rajautuu kaakossa Kurjenrahkan kansallispuistoon, joka ulottuu erillisenä palstana myös Pöytyän kunnan puolelle.

 

Alustavan tarkastelun perusteella Pöytyälle ei ole tuulivoimahankkeen vuoksi tarpeen rakentaa uutta tiestöä tai sijoittaa voimalinjoja.

 

Valmistelija aluearkkitehti

 

Päätösehdotus Pöytyän kunta lausuu, että Saartennokan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota tuulivoimaloiden vaikutuksiin Kurjenrahkan kansallispuiston luonto- ja virkistysarvoihin.

 

Käsittely Keskustelun aikana Esko Tuuppa esitti Joonas Rantalan ja Marika Loposen kannattamana, että Pöytyän kunta lausuu, että Saartennokan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota tuulivoimaloiden vaikutuksiin Kurjenrahkan kansallispuiston luonto- ja virkistysarvoihin sekä lähialueen vapaa-ajan kiinteistöihin.

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Tuupan kannatettu esitys hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut ehdotusta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että Pöytyän kunta lausuu, että Saartennokan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota tuulivoimaloiden vaikutuksiin Kurjenrahkan kansallispuiston luonto- ja virkistysarvoihin sekä lähialueen vapaa-ajan kiinteistöihin.