RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Auranlka 04.06.2024 § 9
Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Mikäli hän ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieleltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Pöytyän kunnan hallintosäännön 154 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Sähköinenkin tarkastaminen on mahdollista.
Kansalaisopiston johtokunta on päättänyt (5.10.2021/§ 17), että johtokunnan pöytäkirjat tarkastetaan kaudella 2021-2025 kahden kullakin kerralla erikseen valitun tarkastajan toimesta sähköpostitse. Allekirjoittaminen tapahtuu VismaSign -palvelussa vahvan tunnistautumisen kautta.
Päätösehdotus Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ari-Pekka Haapanen ja Merja Tuominen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |