RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan kokousaikataulut toimikaudelle 2024-2025
Auranlka 04.06.2024 § 11
325/00.01.02/2023
Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, jos puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kuntalain 98 §:n mukaan kunnan toimielin voi järjestää kokouksensa sähköisessä toimintaympäristössä. Edellytyksenä sähköiselle kokoukselle on, että läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä. Pöytyän kunnan hallintosäännön 130 §:ssä on kokouksen pitäminen sähköisessä toimintaympäristössä todettu vaihtoehdoksi kokouspaikalla pidettävälle kokoukselle.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksen toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä asioita, tehdään asiakirjaan merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Myös puheenjohtaja tai toimielimen sihteeri voi lähettää kutsun varajäsenelle. Varajäsenelle toimitetaan kokousmateriaali erikseen pyydettynä.
Kansalaisopiston johtokunnan kokoukset on pidetty opistotalon Liisa Hellevi -salissa nk. hybridimuotoisina, joten niihin on voinut osallistua myös etäyhteyden kautta.
Kunnanhallitus ja -valtuusto kokoontuvat pääsääntöisesti maanantaisin, perusturvalautakunta tiistaisin, sivistyslautakunta keskiviikkoisin ja tekninen lautakunta torstaisin.
Päätösehdotus Kansalaisopiston johtokunta vahvistaa toimintakauden 2024-2025 tuleviksi kokousajoiksi seuraavat:
Tiistai 8.10.24 klo 18.00
Tiistai 10.12.24 klo 18.00
Tiistai 11.2.25 klo 18.00
Tiistai 3.6.25 klo 18.00
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |