Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 123


 

Elisenvaaran matkapuhelinverkon parantaminen sisätiloissa

 

Khall 24.06.2024 § 123  

128/10.03.02.01/2024 

 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun uudisrakennuksen käyttöönoton jälkeen käyttäjät ovat raportoineet puhelinyhteyksien toimimattomuudesta. Erityisesti rakennuksen alempien kerroksien sisäosissa puhelinverkko ei toimi laisinkaan. Tämä koetaan koulutyössä riskitekijäksi erityisesti hätätapauksissa, joissa apua tarvitaan paikalle kiireellisesti.

 

Matkapuhelinverkon toimimattomuus liittyy paljolti uudisrakennusten energiatehokkuuden edistämiseen, jonka varjopuolena tulevat matkapuhelinverkon kuuluvuuden heikkeneminen. Paremmalla rakennusten energiatehokkuudella tavoitellaan ennen kaikkea energiasäästöjä sekä päästöjen vähentämistä. Matala- ja passiivienergiatalojen energiatehokkuus perustuu rakenteisiin, joita matkaviestinverkkojen radiosignaalit läpäisevät huonosti ja pahimmassa tapauksessa matkapuhelimeen ei sisällä saada ollenkaan yhteyttä. Suuntaus heikentää kuuluvuutta erityisesti suurissa rakennuksissa, kuten kerrostalot, koulut, kauppakeskukset, maanalaiset parkkihallit ja palvelutalot.

 

Matkapuhelinverkon kuuluvuutta Elisenvaaran yhtenäiskoulussa saadaan parannettua rakentamalla kiinteistöön sisäantenniverkko matkapuhelimille. Sisäantenniverkko koostuu tyypillisesti talojakamosta antenneille lähtevistä koaksiaalikaapeleista, jakajista ja yleensä porrastasanteiden yhteyteen asennettavista antenneista. Matkaviestinverkon palvelut verkkoon ja rakennuksen sisälle saadaan siten, että operaattorit asentavat talojakamoon joko tukiasemansa tai toistimensa. Telia, Elisa sekä DNA ovat kysyttäessä ilmaisseet halukkuutensa asennuttaa tarvittavat aktiivilaitteet, kunhan sisäverkko on toteutettu kiinteistöön suunnitellun mukaisesti ja tarvittavat kuuluvuusmittaukset ovat tehty.

 

Erillisverkot ylläpitää Virve-viranomaisverkko. Viranomaisverkon toiminta perustuu sekä kaupallisiin että Erillisverkkojen omaan runkoverkkoon. Radioverkon nykyinen toimittaja on Elisa Oyj. Täten sama kuuluvuusongelma on myös viranomaisverkon kuuluvuudessa. Pelastusviranomaisella on oikeus vaatia Virve-verkon riittävää sisäkuuluvuutta. Tämä tulee huomioida matkapuhelinverkon sisäkuuluvuutta parannettaessa.

 

Sisäverkkokaapeloinnin asennus toteutetaan hankintalain tarkoittamana pienhankintana, kokonaiskustannuksen alittaessa kansalliset kynnysarvot. Tarjoukset kaapeloinnin toteuttamisesta pyydettiin neljältä sisäverkon suunnittelijan sopimuskumppanilta sekä kahdelta paikalliselta sähköurakoitsijalta.

 

Määräaikaan mennessä hankintayksikkö sai neljä tarjouspyynnön mukaista tarjousta seuraavasti:

 

Tarjoaja / tarjoushinta € alv 0 %

Bandercom Oy / 32 130,00

TelePatrol Oy / 36 600,00

Fitelnet Oy / 33 100,00

Netel Oy / 32 607,00

 

Valmistelija Digipäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hankkia Elisenvaaran yhtenäiskoulun matkapuhelinverkon kuuluvuuden parantamiseksi sisäverkkokaapeloinnin laitteineen ja asennuksineen edullisemman tarjouksen tehneeltä Bandercom Oy:ltä. Tarjouspyynnön mukaisen kokonaisuuden kustannus on 32 130,00 € (alv 0 %). Tämä päätös ei muodosta kuntaa sitovaa sopimusta, vaan sopimus syntyy erikseen laadittavalla kirjallisella sopimuksella tai tilauksella.

Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset sekä tekemään mahdolliset vähäiset muutokset valmisteltavaan sopimukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.