RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.08.2024/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan vuoden 2024 talousarvion toteutuminen / tammi-kesäkuu
Sivltk 21.08.2024 § 61
282/02.02.00/2023
Kunnanhallituksen 11.12.2023 § 239 hyväksymien Pöytyän kunnan vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kunnanvaltuustolle ja kunnanhallitukselle raportoidaan neljännesvuosittain (maalis-, kesä-, syys- ja joulukuun kumulatiiviset toteutumat) määrärahojen käyttötilanteesta, taloudellisesta tilanteesta sekä tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumisesta. Investointien osalta seurataan kustannuspaikka- ja hankekohtaisesti sekä määrärahan riittävyyttä että kustannusarviota. Hallintokuntien tulee seurata kuukausittain talousarviomäärärahojen riittävyyttä ja tuloarvioiden toteutumista, ja sopeuttaa toimintansa talousarvioon. Lautakuntia / kunnanhallitusta tulee välittömästi informoida merkittävistä talousarviopoikkeamista.
Raportointiaikataulu on lautakuntien osalta seuraava:
1-3/2024, 28.5.2024 mennessä
1-6/2024,13.8.2024 mennessä
1-9/2024, 12.11.2024 mennessä
Kunnan kirjanpito on kesäkuun osalta viimeistelyvaiheessaan, sivistyslautakunnan osalta ovat tiedot pääkirjanpitäjältä saadun tiedon mukaan pääosin mukana. Oheismateriaalina oleva sivistyslautakunnan vuoden 2024 talouden toteutumaraportti tammi-kesäkuu on laadittu kirjanpidon 12.8.2024 tilanteen pohjalta.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi
1. oheismateriaalina olevan, kunnanhallituksen käsittelyyn valmistellun sivistyslautakunnan talousarvion toteutumaraportin tammi-kesäkuu 2024 / 12.8.2024 tilanne.
2. oheismateriaalina olevan, talousarvion investointiosaan vuodelle 2024 / sivistyslautakunta, irtain omaisuus, varattujen määrärahojen käytön toteutumisen tehtyjen päätösten mukaisesti / 9.8.2024 tilanne. Kirjanpidossa määrärahojen käyttö näkyy tuotteiden vastaanottamisen ja laskujen hyväksymisen jälkeen. Toimitusajat määrittyvät hankintojen / tilausten tekemisen yhteydessä vahvistettujen toimitusaikojen mukaisesti.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Sanna Mattila saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.09.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |