RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vuoden 2025 talousarvion ja 2025-2027 taloussuunnitelman laadintaohjeet sekä talousarviokehys 2025
Khall 19.08.2024 § 141
282/02.02.00/2023
Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioprosessissa kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnittelukehykset ja laadintaohjeet, joiden pohjalta toimialat laativat omat TA -ehdotuksensa.
Vuoden 2025 talousarvion laadinnassa ollaan kustannusrakenteellisesti ja erityisesti valtakunnallisesti haasteellisemmassa tilanteessa kuin vuosikausiin. Hyvinvointialueiden eriyttäminen valtiorahoituksen piiriin helpottaa talouden ennustettavuutta, mutta samaan aikaan valtionosuudet vähenevät ja erilaiset tuet ja avustukset pienenevät.
Pöytyän kunnan lähtötilanne talousarvion laadinnassa näyttää kohtuullisen hyvältä ja myös taseeseen on kertynyt ylijäämiä tulevaisuuden varalle. Investointien osalta ei kovin suuria hankkeita ole tulossa, joten suunnitelman mukaiset poistot pysynevät lähivuosina melko stabiileina.
Suurimmat muutokset talousarvion laadinnassa ovat Pöytyän vuokra-asuntojen eriyttäminen omaksi yhtiöksi ja TE-uudistus. Vuokra-asuntoyhtiön perustamisen vaikutukset käyttötalouden tuloihin ja menoihin ovat n. 800-900.000 euroa, mutta todellista nettovaikutusta on vaikea arvioida. Konsernitilinpäätöksessä nettotuloja palautunee kunnan taseeseen. Yhtiömuodon yksi etu on kustannusrakenteen läpinäkyvyys.
Valtionosuudet laskevat kokonaisuudessaan viime vuodesta 2,5 % eli n. 232 000 euroa. Huomionarvoista kuitenkin on, että valtionosuudet laskevat ilman vuodelle 2025 tulevaa TE-rahoitusta 10,7 % eli yhteensä n. 1 074 000 euroa. Tästä noin puolet on verotulojen menetysten korvausta, joka toivon mukaan kompensoituu vuonna 2025 kasvavina verotuloina. Jo nyt tiedetään, että TE-uudistukseen saatavat valtionosuudet eivät tule kattamaan lähellekään täysimääräisesti TE-palvelujen tuottamiseen ja työttömyysetuuskulujen kasvuun liittyviä menoja vuonna 2025. TE-uudistuksen osalta tehty arvio on parhaimmillaankin vain suuntaa antava. Joka tapauksessa valtionosuuteen tehdyt muutokset kiristävät kunnan taloutta vuonna 2025 merkittävästi.
Palkkojen osalta alkaa vuonna 2025 uusi sopimuskausi. Nykyisen sopimuksen korotukset ovat tiedossa huhtikuun loppuun asti. Palkat arvioidaan nousevan vuodesta 2024 noin 2,3 %. Menojen osalta nousee eniten palvelujen ostot (6 %), jossa TE-uudistusvaikutus.
Talousarviokehyksen mukaan vuoden 2025 toimintakulut on esityksen mukaan 30,6 milj. euroa (muutos vrt. TA24 +1,3 %, toimintakatteen muutos +5,4 %). Kehyksen mukainen vuosikate on 2,85 milj euroa, poistot 2,8 M€ ja tuloslaskelman ylijäämä 50.000 euroa.
Valmistelija talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen vuoden 2025 talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet sekä talousarviokehyksen 2025.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |