RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kvalt 02.09.2024 § 23
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Hallintosäännön 119 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen lähetetään vähintään 7 päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty 26.8.2024 ja kokouskutsu on samana päivänä julkaistu kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsu on julkaistu myös Alasatakunta ja Auranmaan Viikkolehti -nimisissä lehdissä.
Päätös Pasi Kahari (ps.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Perussuomalaisten 1. varavaltuutettu Lea Simola.
Vilja Lahti (kesk.) oli ilmoittanut esteestä ja hänen tilallaan oli Keskustan ja KD:n 1. varavaltuutettu Ilkka Ali-Rontti.
Paikalla oli yhteensä 33 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |