RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uuden varavaltuutetun nimeäminen kunnanvaltuustoon
Keskltk 07.06.2024 § 21
Vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uusia varavaltuutettuja, mikäli varavaltuutettujen määrä jää toimikauden aikana vajaaksi. Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuuttettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Kunnanvaltuutettu Satu Parkkila on anonut eroa luottamustoimesta paikkakunnalta pois muuton vuoksi ja hänen tilalleen kunnanvaltuustoon SDP:n varsinaiseksi jäseneksi on vaalituloksen perusteella kutsuttu ensimmäinen varajäsen Marjatta Rannikko.
SDP:n valtuustoryhmän varajäsenten määrä on näin ollen jäänyt vajaaksi.
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä SDP:n valtuustoryhmään kolmanneksi varajäseneksi sijaantulojärjestyksen mukaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi Timo Rosnellin.
Keskusvaalilautakunta lähettää päätöksen uudesta varavaltuutetusta tiedoksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Khall 24.06.2024 § 129
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uudesta valtuuston varajäsenestä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 02.09.2024 § 25
295/00.00.01/2022
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uudesta valtuuston varajäsenestä.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uudesta valtuuston varajäsenestä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |