RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Talousraportti 1-6/2024 |
Talouden raportointi ajalla 1.1.-30.6.2024
Khall 19.08.2024 § 142
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnanvaltuustolle ja kunnanhallitukselle raportoidaan neljännesvuosittain määrärahojen käyttötilanteesta, taloudellisesta tilanteesta sekä tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumisesta. Ohjeessa on esitetty myös raportointiaikataulu vuodelle 2024.
Talouden tasaisen toteutumisen prosentti on kesäkuun loppuun asti 50.
Käyttötalouden tulojen toteutumisprosentti on 47. Suurimmat vaikuttavat tekijät, ettei tasaiseen vauhtiin päästä; vuokrataloyhtiöiden laskutuksen osalta puuttuu yhden kuukauden tulot, vesilaskutusohjelman ongelman vuoksi puuttuu vielä tuloja ja erityisesti loppuvuoden aikana selviävät opetuksen valtionosuudet kategoriassa tuet ja avustukset. Näiden oikaisujen jälkeen tulojen toteutuma näyttäisi olevan hyvinkin lähellä 50 %.
Käyttötalouden menojen toteutumisprosentti on puolestaan 48. Henkilöstökuluista puuttuu heinäkuussa kerralla maksettava lomarahajaksotus, jonka jälkeen menojen toteutuma on edelleen alle 50.
Puolen vuoden toteutuman perusteella tehty tuloslaskelmaosan ennuste on edelleen suuntaa-antava ja ennuste tarkentuu vuoden mittaan, mutta tämän hetkisen toteutuman mukaan oltaisiin pysymässä budjetissa.
Osavuosikatsauksen talousraportin liitteessä on tarkemmin esitetty talouden ja tavoitteiden toteutuminen, myös toimialoittain.
Valmistelija talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tietoon saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanhallitus edellyttää tarkkaa menokuria hallintokunnilta, koska kunnan verotulot saattavat heikentyä ennustetusta loppuvuonna.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 02.09.2024 § 26
282/02.02.00/2023
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi osavuosikatsauksen tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |