Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 97


 

Sivistyslautakunnan otto-oikeuden rajaaminen

 

31/P01.00/2009

Sivltk 13.10.2021 § 115

 

Kuntalain 410/2015 92 §:n mukaan

 

"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hal­lin­to­sään­nös­sä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen kä­si­tel­­väk­si asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alai­sen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asian­omai­nen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus kos­kee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hal­lin­to­sään­nös­sä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen vi­ran­omai­sen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kun­nan­hal­li­tus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 mo­men­tis­sa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole il­moit­ta­nut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että liikelaitoksen johtokunta, sen pu­heen­joh­ta­ja tai kunnan viranhaltija voivat ottaa liikelaitoksen johtokunnan kä­si­tel­­väk­si asian, joka on tämän lain nojalla siirretty liikelaitoksen joh­to­kun­nan alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen vi­ran­omai­nen on tehnyt päätöksen. Tällöin asiaa ei voida ottaa sen lautakunnan kä­si­tel­­väk­si, jonka alainen liikelaitoksen johtokunta on. Jos asia on pää­tet­ty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen kä­si­tel­­väk­si, asia käsitellään kunnanhallituksessa.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jos­sa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toi­mi­tus­me­net­te­lyä koskevia asioita;

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioi­ta;

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."

 

Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta lautakunnan oikaisuvaatimuksen joh­dos­ta tekemään päätökseen.

 

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee alemman viranomaisen käsittelemän asian siirtymistä kokonaisuudessaan otto-oikeutta käyttävän toimielimen kä­si­tel­­väk­si. Alemman viranomaisen tekemät ratkaisut eivät sido ot­to-oi­keut­ta käyttävää toimielintä.

 

Otto-oikeutta käyttävällä toimielimellä on asiaa käsitellessään sama toi­mi­val­ta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Toimielin on velvollinen te­ke­mään päätöksen asiassa. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan

-

tehdä uusi päätös

-

pysyttää, kumota tai muuttaa aiemmin tehty päätös, taikka

-

palauttaa asia päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi

 

Oikeuskirjallisuudessa on tulkittu, että kuntien hallintosäännöissä voidaan mää­­tä, ettei tietynlaisista, esimerkiksi rutiiniluonteisista hen­ki­lös­­hal­lin­non päätöksistä tarvitse ilmoittaa otto-oikeuden päätöksiin omaa­vil­le ta­hoil­le. Ot­to-oi­keu­den käyttämisestä katsotaan olevan perusteltua määrätä tar­kem­min kunnan hallintosäännössä, jossa voidaan määrätä myös muun muas­sa velvollisuudesta toimittaa tieto päätöksestä viranomaiselle, jolla ot­to-oi­keus on. (Harjula & Prättälä 2015, s. 639.)

 

Pöytyän kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen vi­ran­omai­sen ja kunnanhallituksen jaoston on ilmoitettava kun­nan­hal­li­tuk­sel­le tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lu­kuun ottamatta sellaisia asioi­ta tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päät­­nyt, ettei sekä käytä ot­to-oi­keut­taan. Edelleen lautakunnan alaisen vi­ran­omai­sen sekä lau­ta­kun­nan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lu­kuun ot­ta­mat­ta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on il­moit­ta­nut, ett­ei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän ku­lues­sa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, las­ke­taan mää­­ai­ka pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään säh­köi­ses­ti kunnanhallituksen ja lautakunnan puheenjohtajalle ja esittelijälle. Pää­tök­set niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden es­­mät­tä panna täytäntöön, joll­ei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ot­ta­mi­ses­ta kun­nan­hal­li­tuk­sen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Otto-oikeutta on käytettävä kuntalaissa säädetyn oikaisuvaatimusajan kuluessa.

 

Pöytyän kunnanhallitus on 13.9.2021 § 296 päättänyt, ettei se käytä ot­to-oi­keut­taan henkilöstöasioissa, joissa toimivalta on hallintosäännön 51, 52 ja 60 §:ien nojalla annettu viranhaltijoille lukuun ottamatta yli kuuden kuu­kau­den pituisia harkinnanvaraisia virka- ja työvapaita. Kyseiset pää­tök­set liitetään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään. Sivistys­lau­ta­kun­ta on päättyneellä toimikaudellaan toiminut lautakunnan 16.8.2017 § 18 päätöksen perusteella vastaavasti rajaten otto-oikeuden ulkopuolelle kui­ten­kin myös päätökset, jotka koskevat yli kuuden kuukauden pituisia vir­ka- ja työ­va­pai­ta (aiemman hallintosäännön 49, 50 ja 58 §:t).  

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan hen­ki­lös­­asiois­sa, joiden ratkaisuvalta on hallintosäännön 51, 52 ja 60 §:ssä an­net­tu vi­ran­hal­ti­joil­le lukuunottamatta yli kuuden kuukauden pituisia har­kin­nan­va­rai­sia virka- ja työvapaita koskevia päätöksiä. Otto-oikeuden ulkopuolelle ra­jau­tu­vis­ta pää­tök­sis­tä ei tar­vit­se ilmoittaa sivistyslautakunnalle. Pää­tök­set lii­te­tään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Sivltk 24.08.2022 § 93 

 

 

Kunnanvaltuusto on 30.5.2022 § 28 hyväksynyt kunnan päivitetyn hal­lin­to­sään­nön. Päivityksen myötä on myös hallintosääntöön sisältyvien mää­räys­ten numeroinnissa tapahtunut muutoksia.

 

Sivistyslautakunnan 13.10.2021 § 115 päätöksessä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den ra­jaa­mi­nen viitatut mää­räyk­set (51, 52 ja 60 §:t) sisältyvät päi­vi­te­tyn hal­lin­to­sään­nön 53, 54 ja 62 §:iin. Mää­räys­ten sisältöön ei ole teh­ty muutoksia. Si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 13.10.2021 § 115 päätöksen se­los­tus­osas­sa viitattu hal­lin­to­sään­nön määräys 42 § Ot­to­kel­poi­sen päätöksen il­moit­ta­mi­nen si­säl­tyy samoin muuttamattomana hal­lin­to­sään­töön edel­leen. Tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta on tarkistaa si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 13.10.2021 § 115 pää­tök­ses­sä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den rajaaminen viitattuja mää­räyk­siä koskevat ­nu­me­rot vastaamaan päivitetyn hallintosäännön nu­me­roin­tia. Kun­nan­hal­li­tus on 27.6.2022 § 164 tehnyt vastaavan päätöksen osal­taan.

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan henkilöstöasioissa, joissa ratkaisuvalta on voimassa olevan hallintosäännön 53, 54 ja 62 §:ssä annettu viranhaltijoille lukuunottamatta yli kuuden kuukauden pituisia harkinnanvaraisia virka- ja työvapaita koskevia päätöksiä. Otto-oikeuden ulkopuolelle rajautuvista päätöksistä ei tarvitse ilmoittaa sivistyslautakunnalle. Päätökset liitetään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Käsittelytietoja koskeva tekninen korjaus huomioitu pöytäkirjassa.


Sivltk 11.10.2023 § 92 

 

 

Kunnanvaltuusto on 12.9.2022 § 10 hyväksynyt kunnan päivitetyn hal­lin­to­sään­nön. Päivityksen myötä on myös hallintosääntöön sisältyvien mää­räys­ten numeroinnissa tapahtunut muutoksia.

 

 Sivistyslautakunnan 24.8.2022 § 93 päätöksessä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den ra­jaa­mi­nen viitatut mää­räyk­set (53, 54 ja 62 §:t) sisältyvät päi­vi­te­tyn hal­lin­to­sään­nön 51, 52 ja 60 §:iin. Mää­räys­ten sisältöön ei ole teh­ty sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintaan vaikuttavia muutoksia. Si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 13.10.2021 § 115 päätöksen se­los­tus­osas­sa viitattu hal­lin­to­sään­nön määräys 42 § Ot­to­kel­poi­sen päätöksen il­moit­ta­mi­nen si­säl­tyy samoin muuttamattomana hal­lin­to­sään­töön edel­leen (voimassa olevan hallintosäännön 40 §). Tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta on tarkistaa si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 24.8.2022 § 93 pää­tök­ses­sä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den rajaaminen viitattuja mää­räyk­siä koskevat ­nu­me­rot vastaamaan päivitetyn hallintosäännön nu­me­roin­tia.

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan henkilöstöasioissa, joissa ratkaisuvalta on voimassa olevan hallintosäännön 51, 52 ja 60 §:ssä annettu viranhaltijoille lukuunottamatta yli kuuden kuukauden pituisia harkinnanvaraisia virka- ja työvapaita koskevia päätöksiä. Otto-oikeuden ulkopuolelle rajautuvista päätöksistä ei tarvitse ilmoittaa sivistyslautakunnalle. Päätökset liitetään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Sivltk 07.02.2024 § 4 

 

 

Kunnanvaltuusto on 4.12.2023 § 55 hyväksynyt kunnan päivitetyn hal­lin­to­sään­nön. Päivityksen myötä on myös hallintosääntöön sisältyvien mää­räys­ten numeroinnissa tapahtunut muutoksia.

 

 Sivistyslautakunnan 11.10.2023 § 92 päätöksessä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den ra­jaa­mi­nen viitatut mää­räyk­set (51, 52 ja 60 §:t) sisältyvät päi­vi­te­tyn hal­lin­to­sään­nön 75, 76 ja 83 §:iin. Mää­räys­ten sisältöön ei ole teh­ty merkittäviä sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintaan vaikuttavia muutoksia. Si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 13.10.2021 § 115 päätöksen se­los­tus­osas­sa viitattu hal­lin­to­sään­nön määräys 42 § Ot­to­kel­poi­sen päätöksen il­moit­ta­mi­nen si­säl­tyy muuttamattomana hal­lin­to­sään­töön edel­leen (voimassa olevan hallintosäännön 62 §). Tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta on tarkistaa si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 11.10.2023 § 92 pää­tök­ses­sä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den rajaaminen viitattuja mää­räyk­siä koskevat ­nu­me­rot vastaamaan päivitetyn hallintosäännön nu­me­roin­tia.

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan henkilöstöasioissa, joissa ratkaisuvalta on voimassa olevan hallintosäännön 75, 76 ja 83 §:ssä annettu viranhaltijoille lukuunottamatta yli kuuden kuukauden pituisia harkinnanvaraisia virka- ja työvapaita koskevia päätöksiä. Otto-oikeuden ulkopuolelle rajautuvista päätöksistä ei tarvitse ilmoittaa sivistyslautakunnalle. Päätökset liitetään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Päätösehdotuksessa havaittu kirjoitusvirhe on korjattu pöytäkirjaan.

 

 

Sivltk 11.12.2024 § 97  

30/12.00.00/2022 

 

Kunnanvaltuusto on 11.12.2024 § 36 hyväksynyt kunnan päivitetyn hal­lin­to­sään­nön, joka astuu voimaan 1.1.2025, ja erikseen määrätyin osin 1.6.2025. Päivityksen myötä tapahtuu myös hallintosääntöön sisältyvien mää­räys­ten numeroinnissa muutoksia.

 

 Sivistyslautakunnan 7.2.2024 § 4 päätöksessä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den ra­jaa­mi­nen viitatut mää­räyk­set (75, 76 ja 83 §:t) sisältyvät päi­vi­te­tyn hal­lin­to­sään­nön 72, 73 ja 80 §:iin. Mää­räys­ten sisältöön ei ole teh­ty muutoksia. Si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 13.10.2021 § 115 päätöksen se­los­tus­osas­sa viitattu hal­lin­to­sään­nön määräys 42 § Ot­to­kel­poi­sen päätöksen il­moit­ta­mi­nen si­säl­tyy muuttamattomana hal­lin­to­sään­töön edel­leen (voimassa olevan hallintosäännön 62 §, 1.1.2025 voimaan astuvan ja erikseen määrätyin osin 1.6.2025 voimaan astuvan hallintosäännön 59 §). Tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta on tarkistaa si­vis­tys­lau­ta­kun­nan 7.2.2024 § 4 pää­tök­ses­sä Sivistyslautakunnan ot­to-oi­keu­den rajaaminen viitattuja mää­räyk­siä koskevat ­nu­me­rot vastaamaan 1.1.2025 alkaen kyseisenä ajankohtana voimaan astuvan ja erikseen määrätyin osin 1.6.2025 voimaan astuvan hallintosäännön nu­me­roin­tia.

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se 1.1.2025 alkaen käytä otto-oikeuttaan henkilöstöasioissa, joissa ratkaisuvalta on 1.1.2025 voimaan astuvan ja erikseen määrätyin osin 1.6.2025 voimaan astuvan hallintosäännön 72, 73 ja 80 §:ssä annettu viranhaltijoille lukuun ottamatta yli kuuden kuukauden pituisia harkinnanvaraisia virka- ja työvapaita koskevia päätöksiä. Otto-oikeuden ulkopuolelle rajautuvista päätöksistä ei tarvitse ilmoittaa sivistyslautakunnalle. Päätökset liitetään kunnan sähköiseen asiahallintajärjestelmään.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.