Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 170


 

Hankerahoituksen hakeminen liikennepuiston rakentamiseksi Pöytyälle

 

Khall 23.09.2024 § 170  

177/10.03.01.00/2024 

 

Pöytyän kunnan kuluvan vuoden talousarviossa on varattuna 20 000 euroa käytettäväksi osallistuvan budjetoinnin mukaisiin toimenpiteisiin. Kunnanhallitus päätti järjestää määrärahan käytöstä kuntalaiskyselyn ja äänestyksen, jonka perusteella 25.03.2024 § 63 myöntää määrärahan käytettäväksi lapsille tarkoitettuun liikennepuistoon.

 

Liikennepuiston rakentamisen selvittämistä on tehty virkatyönä kuluvan vuoden aikana. Valmistelussa on katsottu tarkoituksenmukaiseksi hankkeistaa liikennepuiston rakentaminen ja hakea hankkeelle Leader-rahoitusta Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:ltä.

 

Liikennepuiston suunniteltu sijoituspaikka on Elisenvaaran oppimiskeskuksen itäpuolella sijaitseva urheilualueen viereinen kenttä. Alueelle on aiemmin tehty maanrakennustöitä osana Elisenvaaran väistötilojen rakentamista, mistä johtuen liikennepuistolle on alueella valmis pohja olemassa vähentäen puiston rakentamisen kustannuksia. Alue on liikennepuistolle soveltuva ajatellen myös lapsiperheille suunnattuja muita palveluja. Lähistöllä sijaitsevat mm. Elisenvaaran piha-alueen leikkipaikat ja skeittipuisto sekä Kyrön maauimala.

 

Liikennepuistosta on laadittu alla oleva suuntaa-antava luonnospiirros.

 

Hankkeen tämänhetkinen kustannusarvio on 70 000 eur alv 0%. Kustannusarvio sisältää maanrakennustyöt, viherrakennustyöt ja huoltorakennukset sekä mahdolliset leikkivälineet ja autot. Kustannusarvio ei sisällä wc:tä. Toiminnassa oleva liikennepuisto edellyttää myös henkilöstöresurssia, jolla varmistetaan puiston turvallinen ja asianmukainen käyttö.

 

Valmistelija Johtoryhmä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hakea Leader Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:ltä avustusta liikennepuiston perustamiseksi selostusosassa kerrotun mukaisesti ja valtuuttaa kunnanjohtajan laatimaan hankkeesta avustushakemuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.